Nose Work

NOSE WORK HAJUTESTI JA MÖLLIKOE 11.4.2016

Menimme Taikan kanssa eilen Mouhijärvelle NoseWorkin hajutestiin ja möllikokeeseen. Nuorukaiset päätimme jättää kotosalle odottamaan, joten Taika sai nauttia reissusta meidän seuranamme. Taika kävi ohjatun alkeiskurssin NoseWorkista ja sen jälkeen olemme omatoimisesti jatkaneet hajujen etsimistä silloin tällöin. Treeniä on tehty vain kotosalla, joten mielenkiinnolla odotimme miten hajut vieraassa ympäristössä löytyisivät.

Olimme ajoissa paikalla ja teimme Taippulin kanssa pienehkön lenkin lähialueella. Lenkin aikana saatiin nenä jo hyvin käyttöön, sillä keväiset tuoksut oudossa ympäristössä houkuttivat. Erityisesti vesiputkiin oltaisiin haluttu tutustua tarkemminkin.

Kello 11.00 kerrottiin hajutestin kulku ja arvottiin järjestys. Taika pääsi kahdeksantena suorittamaan, joten hivenen aikaa odottelimme vuoroa ja rouvahan käytti sen meditoimalla silmät kiinni auton penkillä. Vuoromme vihdoin tuli ja Hanna ohjasi Taikan testipaikalle. Tuomari kertoi suorituksen ja sitten Taika huoneeseen haistelemaan laatikoita. Minä sain portailla olla kuvaamassa suoritusta. Rauhalliseen tyyliinsä Taika laatikot haisteli ja itse olisin ollut jo valmis nimeämään hajulaatikon. Hanna tiesi kuitenkin aikaa olevan vielä jäljellä, joten vielä kierros kaikkien laatikoiden ympäri, joka varmisti sen laatikon varmasti olevan oikea. Testin jälkeen oli vähän yllättävää, kun saimme kuulla, että laatikot olivat todennäköisesti jääneet pesemättä, kun testin läpäisseitä oli vaan niin vähän. Joten laatikot pestiin ja aiemmin hylätyt saivat tehdä testiin uudelleen ja sen jälkeen ilmeisesti kaikki hyväksyttiin.

 

 

Testin jälkeen Taika osallistui 1-luokan möllikokeeseen. Ensimmäisenä haettiin hajua ajoneuvoista, joita oli kolme peräkkäin. Taika paikallisti aika nopeasti hajun paikan, mutta hyväksyttyyn suoritukseen olisi täytynyt kyseinen kohta näyttää tarkemmin. Tätä täytyy siis jatkossa treenata. Sisällä haettiin hajua pahvilaatikoista (video) ja sen Taika löysi hyvin ja kuten tuomarikin totesi, Taika paikallisti myös laatikon kulman missä tuoksu oli. Viimeisenä testissä etsittiin hajua huoneesta (video). Taikasta huomasi hyvin, että se etsi alkuun nameja, jota etsintää olemme paljon kotona harrastaneet kaikilla. Taika päätyi namien etsintään siitäkin syystä, että tilan lattialta se yhden sellaisen löysi, mikä ei tietenkään olisi saanut siellä olla. Kun kierroksen jälkeen nameja ei löytynyt enempää, alkoi Taika ilmeisesti etsimään hajua. Alun namien etsimisessä aikaa oli kulunut jo niin paljon, että tuomarilta kuulimme että aikaa oli 30 sekuntia jäljellä. Itselläni ei siinä vaiheessa ollut hajun paikasta mitään hajua ;-) Onneksi Hanna tuntee Taikan vähän minua paremmin ja oikeassa kohdassa nosti kätensä ja siellähän se haju oli.

www.youtube.com/watch?v=qLfOfUaeLsQ

www.youtube.com/watch?v=Ap9b5zlgCm0

Päivän päätteeksi tulokset julkistettiin, jolloin saimme myös kuulla, että suoritusajalla oli merkitystä pisteisiin. Vähän pettynyt olen siihen, miten tilaisuus ja testit oli informoitu. Ennen testiä ja möllikoetta, olisi mielellään tietänyt, miten koe järjestetään ja arvostellaan. Yllättää oli myös kuulla, että ennen hajutestiä olisi koiralle voinut antaa vielä hajua haisteltavaksi, se oli vähän myöhäistä siinä vaiheessa, kun sitä hajua ei mukana ollut. Erittäin tyytyväisiä olemme Taikan suorituksiin ja hienoa nähdä miten se suorittaa niin rauhallisen tarkasti ja keskittyen vain omaan suoritukseen. Testipaikalla se osasi ottaa rauhallisesti ja levätä, sitten suorituksen aikana suoritti erinomaisesti.

 

KOTITREENIÄ (27.11.)

Teimme tyttösille vuorollaan namipalojen hakutreenit. Jokainen suoriutui treenistä hyvin ja tällä kertaa myös tasoille kiivettiin.

 

NOSE WORK (24.11.)

Alkuun laitan suomen Nose Work yhdistyksen linkin lajin pariin: www.noseworkfinland.com/nose-work-finland/lajiesittely/ .

Hanna kävi Nose Workissa jo silloin kun asuttiin siivikkalassa. Koulutus järjestettiin ylöjärvellä, mutta koulutuksen järjestelyt eivät aivan toimineet. Ryhmässä oli yli kymmenen koiraa, joten suoritusajat jäivät todella lyhyiksi ja odostusajat olivat todella pitkät. Koulutus kesti kerrallaan kolme tuntia. Vielä kun koulutuksen aikana koirat joutuivat odottamaan autoissa, päätimme jättää harrastamisen väliin. Onneksi uusi mahdollisuus löytyi Pro Canikselta ja kysyttäessä saatiin selville, että ryhmässä on maksimissaan neljä koiraa ja harjoituksen kesto tunnin. Saimme siitä siis Taikalle, jota ei agility- eikä tokotreeneihin ole ilmoitettu, sopivan harrastuksen.

Päätin kirjoittaa tästäkin lajista sivuilleni, koska vein Taikan viime sunnuntain treeneihin, Hannan ollessa Lumon ja Minkun kanssa näyttelyssä Jyväskylässä. Nose Work on todellakin laji, joka ei vaadi ohjaajalta erityistä osaamista, ei tarvitse juosta ympäri hallia (kuten agissa) ja ohjaaja pääsääntöisesti seisoo hiljaa hihnan päässä koiran suorittaessa. Itsekin olin ihan tyytyväinen, että sain osallistua harjoitukseen, jossa pystyin vain nauttimaan Taikan tekemisestä, eikä tarvinnut miettiä omaa tekemistä.

Treeni aloitettiin hajuun tutustumisella. Esille otettiin harkko, joka on sisältä ontto, sisään laitettiin tippa tuoksua, jota toivotaan koiran jatkossa etsivän. Reiän päälle asetettiin ruokakippo ja sitten koiran tehtävänä oli vain merkitä kippo, jolloin se sai palkan. Tätä kautta se oppii yhdistämään hajun sekä palkan. Myös naksutin on käytössä palkitsemisen aikana. Taikasta näki, kuinka se nautti tästä treenistä, häntä viuhtoi puolelta toiselle ja nami teki kauppansa. Tuskin Taika parempaa treeniä voisi haluta, tökkäät vain ruokakippoa nenällä ja namia tulee. Toisessa treenissä vaikeutta lisättiin ja viereen asetettiin samanlainen harkko ja kippo, ilman hajua. Taika tuli paikalle ja sai palkan ensiksi hajusteisesta harkosta. Sitten ohjaaja naputti toista ruokakippoa, ei kuitenkaan palkannut vaikka Taika tuli paikalle. Eipä aikaakaan kun Taika tajusi, että palkka tulee vain hajua sisältävästä kiposta. Se kyllä meni toisellekin harkolle, kun kouluttaja sitä naputteli, mutta sen jälkeen suunnattiin aina takaisin hajuharkolle.

Kolmannessa treenissä opeteltiin namien hakemista, mitä Taikalle (ja muille tytöille) tehdään kotonakin jatkuvasti. Huoneeseen laitettiin nakin paloja, sitten Taika huoneeseen vapaana, se etsi nameja ja minä keskustelin kouluttajan kanssa Taikaa huomioimatta. Etsintä Taikalta sujui erinomaisesti, ainoastaan korkeammalle sijoitetut namipalat eivät meinanneet löytyä, niitähän ei kotonakaan ole korkealle laitettu ja toisaalta esimerkiksi keittiön tasoja vasten on ehdottomasti kielletty nousemasta. Viimeinen treeni tehtiin toisessa huoneessa ja siitä tehtiin tarkoituksella helppo, jotta koira jäisi innostuneelle mielelle. Se treeni olikin niin nopea, etten ehtinyt edes huomata sen loppumista, kun vasta sitten, kun kouluttaja sanoi, että koiran voi kiinnittää.

Koulutuksen päätteeksi meitä kehotettiin tekemään hakutreenejä mahdollisimman monissa eri tiloissa, mielellään myös sellaisissa, missä koirat eivät normaalisti käy. Täytyypä siis siivota autotalli ja varasto tätä varten. Koulutuksesta innostuneena, tein Taikalle vielä sunnuntai-illalla yhden haun olohuoneessa, laittaen nameja myös korkeammille paikoille, kuten ikkunalaudalle ja sohvan tyynyjen päälle. Nopeasti Taika oppi, mistä namit löytää ja hetken kuluttua ne oli syöty.

Toisen treenin tein eilen, kun Hanna oli tokossa Minkun kanssa. Ensimmäinen treeni alakerran toiseen huoneeseen. Namit paikoilleen ja Taika töihin. Nameja oli sijoitettu kaappien ja kaiuttimien päälle, joten nyt jouduttiin menemään myös tasoille. Hetken miettimisen jälkeen tämäkin sujui. Perään tein saman treenin Lumolla. Erona Lumon suorittamisella oli se, että parin helpon namin jälkeen hän tuli hakemaan ohjeita/käskytystä minulta, sitähän Taika ei tee. Kuten koulutuksessa opetetaan, en huomioinut Lumoa ja hetken kuluttua jatkettiin etsimistä. Toinen ero Taikaan verrattuna on Lumon nuuhkinta, se kuului voimakkaana, joten veikkaan, että Lumo tekee paljon enemmän työtä nenällään etsiessään. Teimme vielä toisen etsinnän yläkerran huoneessa ja se sujui ihan samaan tapaan. Tätä(kin) lajia on hienoa seurata ja nähdä kuinka innostuneesti koirat nameja etsivät ja nuuskuttelevat, suosittelen kokeilemista.