Vahi

LUOTA KOIRAAN! 13.6.2022

Viimein koitti se päivä, kun sai lähteä uuden lajin pariin, kyseessä oli VAHI (vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskoe). Sen tarkoituksena on selvittää koiran ja ohjaajan kyky seurata vahingoittuneen riistaeläimen jälkiä. Itselleni isoimpana oppina kokeesta "LUOTA KOIRAAN"! Kokeessa on paljon yhteneväisyyttä mejän kanssa, mutta kokonaisuudessaan se on paljon vaativampi. Tärkeimmät erot mejään on lähtö, mejässä koirakolle osoitetaan alkumakuu ja siitä on 10 metrin krepitetty matka. Vahissa jäljellä ei ole yhtään merkkiä. Vahissa on tielle merkitty 100 metrin matka, miltä väliltä on koiran kanssa etsittävä lähtö, ei ole mitään alkumakuuta, sientä on vaan lähdetty viemään maastoon. Makuilla maata ei ole rikottu, eikä sientä siinä pomputella, tehdään 1mx1m alue, joka tampataan. Vahi-jälki on mejää pidempi, vähintään 1,5km, mejässä se on 1,2km. Tuomari seuraa koirakon työskentelyä vain ensimmäiselle makuulle, mejässä matkassa kulkee tuomari ja opas. Vahissa on yksi katkokulma mejää enemmän, kulmat ovat samanlaiset muodoltaan. Jäljeltä tulee palauttaa makuille jätetyistä palikoista vähintään kaksi, yhteensä niitä on viisi, yksi jokaisella suoralla. Jäljen ikä 2-36 tuntia, mejässä (voi) yli 18 tuntia. Tuomari tekee jäljen yksin ja kertavedolla, joten ei ole mahdollisuutta "korjata" jälkeä ja etsiä niitä parempia maastonkohtia. Näin maastoon jää vain yhden ihmisen ja sienen mennyt ura. Normisti mejässä reitti kuljetaan kahden ihmisen voimin kaksi kertaa eli sinne tulee neljä ihmisen mennyttä uraa. Suunnistuksen aikana ne pahimmat paikat suunnistetaan uudelleen ja kierretään.

Tuomarin kanssa olimme sopineet, että saavun käskettyyn osoitteeseen lauantaina klo 12.00. Ennen maastoon lähtöä tarkistettiin rekisteri ja rokotukset, kerrottiin kokeen kulku sekä säännöt ja sitten olimmekin valmiit maastoon. Saavuimme lähtöpaikalle ja kieltämättä omakin syke alkoi nousemaan. Laitoin Myrrille valjaat ja minulle osoitettiin tieltä lähtöalue. Sitten vaan matkaan ja tuomari jäi tielle seisomaan. Päätin aloittaa etsimisen näytetyn alueen alusta ja sieltä suuntasimme metsään. Jatkoin Myrrin kanssa tien suuntaisesti, kunnes se otti ensimmäisen hajun. Sitä se lähti suuntaamaan pois päin tieltä ja hetken ehdin jo ajatella, että löytyipä jälki nopeasti. Kymmenen metrin jälkeen Myrri kääntyi takaisin, ei tämä ollutkaan se mitä etsittiin. Jatkoimme etsimistä ja jälleen Myrri haisteli aluetta tarkemmin. Kävimme kuitenkin merkityn alueen toisella laidalla ja palatessa se otti hajun samasta kohdasta. Siitä se määrätietoisesti aloitti jäljestyksen ja etenemisestä tiesin, että jälki kulkee tässä. Kun olimme edenneet maastoon 20 metriä, huusin tuomarille "olemme jäljellä", jolloin tuomari lähti peräämme. Tässäkään vaiheessa ei kerrota, olemmeko oikealla jäljellä, vaan maastoon vaan lähdetään. Jonkin matkaa olimme edenneet, kun näin edessäni makuun, millä oli kapula. Kylläpäs se oli iloinen näky, olimme löytäneet jäljen. Otin kapulan, katsoin tuomaria, joka toivotti onnea matkaan, nyt olimme omillamme.

Kun jatkoimme matkaa kaksin, huomasin huomattavan eron mejään. Vaikka siellä mennään edellä, tuomari ja opas tulevat takana, tiedät kuitenkin niistä, että jäljellä ollaan. Nyt minun täytyi täysin LUOTTAA KOIRAAN, parempaakaan keinoa selvittää jäljen kulku ei ollut. Alku oli ihan mukavaa kangasmaastoa, mitä jatkoimme eteenpäin. Havaitsin Myrristä meidän tulleen kulmalle, josta se lähti rengastamaan. Katsoin maastosta kiintopisteen, kiven, josta näkisin miten rengastusta tehdään. Edelleen oli omituinen olo, kun katkokulman kohdalla ei seisonutkaan opas, josta tietäisi suurin piirtein kulman kohdan. Ei mitään tietoa, minne jälki jatkuu ja pienen pyörimisen jälkeen suuntakin oli melko lailla kateissa. Jälleen mieleen kaksi sanaa "LUOTA KOIRAAN". Pienen pyörimisen jälkeen matka jatkui suoraan ja oletin meidän olevan jäljellä. Oletettavalla toisella osuudella jatkettiin, kunnes tulimme tien laitaan.

Tien reunassa oli tiheä puska, melkoinen oja ja tiekin näytti muulta kuin metsäautotieltä. Siinä kohdassa tein jäljen suurimman virheen, lause "LUOTA KOIRAAN" unohtui ja tietämättömänä aloin ohjaamaan koiraa. Vahissa ohjaaminen on sallittua, kokeen tarkoituksessa sanotaan "koiran ja ohjaajan kyky seurata..." Mejässä jälki ei kulje tien (liikennöidyn) yli ja jotenkin tajuntaani tuli ajatus, ettei jälki mene tästä, vaan sen on täytynyt kääntyä ennen ylitystä. Siinä Myrri oli tiellä ja olisi halunnut jatkaa sen toiselle puolelle ja minä (idiootti) kehoitin sen takaisin tulosuuntaan. Siitä lähdimme metsässä tien suuntaisesti ja Myrri teki kaikkensa löytääkseen jäljen. Jatkoimme pari sataa metriä, kunnes tulimme kääntöpaikkaan, se olikin päättyvä tie. Vieläkään en uskonut jäljen menneen yli, vaan kääntöpaikan tuntumassa laitoin Myrrin edelleen etsimään jälkeä. Kun jälkeä ei selvästi löytynyt, otin hetken tauon, aikaa oli jäljellä hyvin, joten päätin palata takaisin sinne, missä mielestäni olimme vielä jäljellä. Palasimme tietä pitkin ja kun tulimme kohtaan, mistä metsästä siihen ensimmäisen kerran tulimme, singahti Myrri toiselle puolella ja otti jälleen ohjat käsiinsä. Nyt oli jälleen aika toteuttaa lausetta "LUOTA KOIRAAN" ja seurata, vaikka mielessäni vielä epäilin olemmeko nyt jäljellä.

Jonkin matkaa kuljimme, kunnes edessäni näkyi todella huojentava näky, makuu minkä keskellä oli palikka. Myrri pelasti jäljen, vaikka parhaani olin tehnyt munatakseni koko homman. Makuulla Myrri sai isot kehut ja rapsutukset, nyt päätin, että tästä loppuun Myrri kertoisi reitin ja minä vain kuljen narun jatkeena "LUOTA KOIRAAN" oli mieleeni nyt iskostunut. Minulla oli hyväksyttävään suoritukseen tarvittavat kaksi palikkaa, vielä pitäisi sorkalle löytää. Siitä eteenpäin maasto muuttuikin totaalisesti. Kuljimme seuraavaksi vanhan hakkuuaukean reunaan, mistä ensi ajatukseni oli ettei siitä jälki voinut mennä. Myrri kuitenkin päättäväisesti jatkoi sinne ja kun kerran koiraan luotin, minä perässä. Kivien, kantojen, risujen keskellä sai todella keskittyä, että pääsi eteenpäin. Aukealla mentiin yli 100 metriä ja hetkeksi tultiin vähän parempaan metsään. Sieltä löysin makuulta seuraavan palikan, nyt niitä oli itselläni jo kolme, edelleen reitillä olimme.

Edessä maasto muuttui jälleen, nyt edettiin lätäköiden, purojen sekä suurien ojien joukossa. Ajoittain tiheä taimikko vaikeutti kulkemista. Kengät kastuivat useassa kohdassa ja pari kertaa Myrri joutui odottamaan, kun ketarat oikosena maastossa makasin. Jouduin keskittymään vain omaan kulkuuni, mielessäni edelleen lause "LUOTA KOIRAAN", Myrri eteni maastossa ilman suurempia ongelmia. Maastossa tuli jälleen kohta, missä vähän parempi näkyvyys ja sieltähän löysin neljännen palikan. Kulkiessani en kyllä pystynyt aiempaa kulmaa tunnistamaan. Vielä puuttui yksi palikka ja oletin, että edelleen yksi kulma ja suora olisi edessä, niitä en tosiaan varmuudella pystynyt jäljellä paikallistamaan. Seuraavaksi ylitimme aukean, missä paljon kivikkoa sekä heinikkoa. Jälleen sai tarkkaan katsella minne astuisi. Aukean jälkeen tulimme ryteikköön, mitä Myrri määrätietoisesti jatkoi eteenpäin. Hetken kuljettuamme katselin Myrrin käytöstä ja vähän se alkoi ilmaa haistelemaan. Vielä hetki kuljettiin, pieni kaarros, minkä se tekee yleensä ennen kaatoa ja sieltähän se sorkka löytyi. Menin kiittämään Myrriä ja kehuessani sitä, kuulin samalla tuomarin äänen edestä. Kerroin hänelle sorkan löytyneen ja suuntasimme kohti tuomaria.

Tuomari oli seurannut menoamme tutkapannan avulla, mikä minulle liivin takaosaan oli kiinnitetty. Kun kävelimme pellon reunaa takaisin autolle, hän kysyi, kuinka pitkän matkan olimme menneet. Veikkasin, että varmasti yli 2km ja hän kertoi, että nyt tutkassa oli 2,1km. Minun tekemäni lenkin takia, olimme kiertäneet noin 300-400 metriä pidemmän matkan, kuin mitä itse jälki oli. Autolla annoin Myrrille vettä ja kyllä se kelpasi, onneksi matkan varrella se pääsi useamman kerran kastautumaan. Tuomari näytti tutkan piirtämää, tehtyä ja nyt kuljettua jälkeä. Lenkkiäni lukuun ottamatta Myrri oli kulkenut koko matkan aivan jälkitarkasti. Tuomari oli vaikuttunut Myrrin suorituksesta ja hänen mielestään se olisi täysin valmis myös SRVA-tehtäviin. Ehkä riistayhdistykselle laitan viestiä vahin suorittamisesta. Tuomari kertoi suorituksen olleen hyväksytty, yksi palikka oli jäänyt itseltäni huomaamatta, todennäköisesti aivan senkin vierestä ollaan menty. Tuomari tekee tarvittavat paperityöt ja sitten tulos jossain vaiheessa ilmestyy myös koiranettiin. Kiitin tuomaria, vähän puhuimme mahdollisesta toisesta kokeesta tai ehkä jopa SRVA-tehtävästä, missä myös vahin voi suorittaa. Lähtiessäni kotia kohden, pysähdyin ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan ja soitin Hannalle tuloksen. Jäljeltä oli niin paljon kerrottavaa, että kerroin vain tuloksen ja kotona sitten kuvailin koko tapahtuman. Vahin tärkein oppi oli "LUOTA KOIRAAN" ja se oppi tulee kantamaan useammassakin tilanteessa :-)