VAHI 2022
CHARMIN VAHI-URA PÄÄTTYI 21.10.2022
Eilen suuntasin Korpilahdelle, luvassa oli toinen vahi-koe Charmille. Saavuin sovittuun paikkaan ja siellä tuomari odottelikin osallistujia, kokeeseen starttaisi toinenkin osallistuja meidän lisäksemme. Kohta paikalle saapui myös jälkien tekijä ja olipas kiva nähdä tuttuja mejä-kokeista. Hetki siinä rupateltiin ja sain tietää, että toinen osallistuja tulee vähän myöhemmin, joten saisin Charmin kanssa mennä jäljelle ensin. Ajeltiin jäljelle, siellä tarkistettiin paperit, kerrattiin säännöt ja suunnattiin lähtöalueelle. Opas näytti tien laidasta sinisen krepin, mistä alkaisi 100 metrin matka sekä toisen krepin, mihin alue päättyisi.
Ohjasin Charmin maastoon ja tien suuntaisesti lähdimme etsimään jälkeä. Kuljimme noin 60 metrin matkan ja Charmi sai selkeän vainun. En kuitenkaan päästänyt sitä etenemään, vaan jatkoimme tien suuntaisesti alueen loppuun. Sieltä palasimme takaisin ja kun sama kohta uudelleen merkattiin, huusin tuomarille "olemme jäljellä" ja he lähtivät perään. Käyn koko lähtöalueen, jotta olen varma, että merkitty kohta on verijälki, eikä mahdollisesti vaikka alueen läpi mennyt hirvi. Olen oppinut, mikä ero on Charmin haistelussa verijälkeä tai riistajälkeä jäljestettäessä.
Etenimme jälkeä pitkin, opas ja tuomari seurasivat jonkin matkan päässä. Melko pitkän matkan kuljimme, kunnes tulimme ensimmäiselle makuulle ja sieltä poimin kapulan. Kerroin tuomarille, että olemme ensimmäisellä makuulla ja näytin kapulan. He palasivat takaisin tielle ja me jatkoimme matkaa. Jonkin matkaa kuljettiin, kunnes saavuimme kulmalle. Selvästi kuljettiin verijäljen päähän ja sitten hetki ihmeteltiin, minne jälki katosi, ilmeisesti olimme katkokulmalla. Pieni etsintä tuotti tuloksen ja kohta olimmekin jälleen jäljellä. Mukavaa mejä-maastoa edettiin ja toiseltakin suoralta Charmi löysi makuun, mitä jäi nuolemaan, kun minä poimin kapulan. Toinen kulma mentiin mielestäni tarkasti, oletin sen olevan normikulma. Kolmannen osuuden makuulle suoraan, sama toistui, Charmi nuoli makuuta ja minä otin kapulan. Kolmas osuus johdatti meidät pienen kumpareen päälle, muutama oja ylitettiin. Kumpareen päällä oli seuraava kulma ja siinä hetki jatkoa etsittiin. Kumpareelta alas, saavuimme ojalle, jota reunustivat tiheät matalat kuuset. Charmi etsi itselleen paremman ylityspaikan, sieltä alhaalta pääsi se pääsi näppärästi, minä en niinkään. Ei muuta kuin silmät kiinni, käden eteen ja puskista läpi. Este läpäistään ja pääsimme jatkamaan. Neljänneltä suoralta poimittiin neljäs kapula. Sitten jälki suuntasi suoraan kohti hiekkatietä ja siinähän oli jälleen tien ylitys. Vähän tien jälkeen oli viimeinen kulma, siinä jälleen pienet pyörähdykset, kunnes oltiin jäljellä ja jatkettiin tien suuntaisesti. Kohta näin makuulla viimeisen kapulan, tällä kertaa keräsimme ne kaikki, kahdelta edelliseltä jäljeltä on yksi jäänyt metsään. Tyytyväisenä jatkoimme jäljellä ja kohta saapuisimme sorkalle. Charmin nenä nousi ylemmäs, sorkan hajut tulivat jo nenään. Vähän sorkasta mentiin ohi, enkä itsekään sitä huomannut. Kun jonkin matkaa oli edetty, tiesi Charmikin sorkan olevan meidän takana ja teki käännöksen takaisin. Sieltä suoraan sorkalle ja jäi sitä nuolemaan. Siinä Charmille kehut, rapsutukset sekä kanafile. Kumpareen takaa nousivat ylös opas sekä tuomari ja saapuivat paikalle. Tällä kertaa Charmi ei sorkkaa autolle kantanut, kun kyseessä oli iso hirven sorkka.
Charmille toinen onnistunut vahi-koe, valitettavasti tämä laji jäikin sitten Charmin osalta siihen, sillä sääntöjen mukaan vain kahteen hyväksyttyyn kokeeseen voi sama koira osallistua. Katsotaan sitten lauman muiden koirien osalta, kenties ensi vuonna voisi jonkun kanssa kokeeseen yrittää. Vahi on hieno koemuoto, erityisesti siitä syystä, että siellä oppii lukemaan koiraansa. Kun matkassa ei ole mejän mukaisesti opasta tai tuomaria, sinulla on vain edessä oleva nuuskuttelija, mihin voit luottaa. Kannattaa unohtaa omat ajatukset siitä, missä jälki voisi mennä, tarkkailee vaan koiraansa ja sen perusteella päättelee ollaanko jäljellä vai sitä etsimässä. Kun vastaan tulee makuu ja siinä oleva kapula, tiedät koiran jälleen edenneen jäljellä.
Autoille palatessamme, siellä odotti kahvit ja donitsit, olipa kiva yllätys. Siinä pöytäkirja viimeisteltiin, nautimme kahvia ja keskustelimme jo ensi kesän mejä-kokeista. Ehkä ensi kesänä matkataan samaan suuntaan vähän talkoilemaan. Olipas kaikkiaan mukava reissu, samanhenkisiä harrastajia, joiden kanssa oli mukava vaihtaa ajatuksia. Sainpa vielä matkaevääksi yhden donitsin, minkä kotona nautimme, Charmin kunniaksi, puoliksi Hannan kanssa.
CHARMIN VUORO 4.10.2022
Pari viikkoa sitten suuntasimme Charmin kanssa Ilmajoelle vahi-kokeeseen. Ensimmäisessä kokeessa olin Myrrin kanssa, mutta kun Charmi on osoittanut niin hyviä jäljestäjän taitoja, niin ajattelin kokeilla sen kanssa. Saavuimme tuomarin luokse, missä käytiin säännöt läpi sekä tarkastettiin osallistumisoikeudet. Tuomari hyppäsi kyytiini ja suuntasimme maastoon. Tien laidassa tuomari kertoi mistä tien kohdasta alkaa 100 metrin matka ja minne se päättyy. Kerroin olevani valmis, jolloin tuomari laittoi kellon käyntiin ja minä suuntasin Charmin kanssa maastoon. Lähdimme tuulen yläpuolelta, jotta näkisin kun Charmi saa vainun jäljestä, eikä ota sitä tuulen mukana tulleesta hajusta. Olimme kulkeneet 100 metrin matkaa jonkin verran, Charmin haistellessa innokkaana, kun sen nenä yhtäkkiä meni innolla maahan. Kovin kohtaa nuuskuteltiin, jatkettiin muutama metri kohti tietä ja palattiin taas takaisin, suuri halu olisi ollut jatkaa siitä metsään. Painoin kohdan mieleeni ja vähän väkisin ohjasin Charmin jatkamaan tien suuntaisesti. Pari kertaa se yritti palata takaisin, sitten jälleen haistelu jatkui normisti. Loppumatkalla ei tullut yhtään merkkausta, joten palasimme takaisin. Vähän ennen mieleeni painamaa kohtaa, alkoi Charmi vetämään. Tulimme samaan kohtaan ja heti suunnattiin jälleen maastoon. Siinä vaiheessa huusin tuomarille "olemme jäljellä" ja jatkoin Charmin kanssa eteenpäin. Kohta tuomari saavutti meidät ja jäljestäminen jatkui.
Charmin meno oli niin selvää, että olin aika varma, että olemme jäljellä. Jatkoimme noin 100 metrin matkan, kun näin edessäni palikan makuulla. Otin palikan, näytin se tuomarille, joka toivotti hyvää matkaa. Hetken oli jälleen vähän outo olo, kun olimme kaksin Charmin kanssa. Sitten mieleeni muistui jäljestys Myrrin kanssa, minkä omalla toiminnallani olin vähällä pilata. Nyt luottaisin siis vain koiraan ja se määräisi suunnan. Jonkin matkaa kuljettiin, kun Charmi pysähtyi ja lähti toiseen suuntaan. Jälleen suunta vaihtui, oletin meidän olevan katkokulmalla. Minulla ei hetken pyörimisen jälkeen ollut hajuakaan, minne pitäisi mennä, kunnes näin Charmista, että se löysi jälleen jäljen. Määrätietoisesti matka jatkui, kunnes tulimme palikalle, se talteen ja matka jatkui. Varmaankin seuraavaksi tuli normi kulma, minkä jälkeen kohta saavuimme kolmannelle makuulle, missä jälleen palikka. Sitten edessämme oli tie, nyt en erehtynyt, kuten Myrrin kanssa, vaan uskoin Charmin jäljestykseen, tie ylitettiin ja takaisin metsään. Neljäs palikka löytyi pian tien ylityksen jälkeen. Seuraava kulma mentiin pienellä etsinnällä, kenties oli katkokulma. Kun suuntasimme uudelleen tietä kohden, pieni epäilys hiipi mieleeni, voisiko jälki ylittää tien uudelleen. "Luota koiraan" jälleen mielessäni ja Charmia seuraten. Tien jälkeen tuli kulma ja jatkettiin tien suuntaisesti. Matka jatkui ja katselin maastoa, palikan pitäisi mielestäni kohta tulla. Palikkaa ei näkynyt, vaikka olimme mielestäni tulleet jo usean sadan metrin matkan. Onneksi taskussani oli jo neljä palikkaa, joten nyt pitäisi vaan etsiä sorkka. Olimme edenneet reippaasti puolisen tuntia, mikäli olisimme jäljellä, sorkan pitäisi kohta tulla. Charmi pysähtyi edellä haistelemaan maata ja kun siihen vierelle pääsin, niin sorkkahan se siinä oli.
Upeasti Charmi jäljen selvitti, sai siitä hyvästä rapsutukset sekä kanafileen. Se syötiin vauhdilla, jotta sai sen varsinaisen palkinnon eli sorkan suuhunsa. Kaadolta oli hyvä polku tielle ja sinne suuntasimme. Ylpeästi Charmi sorkkaa tiellä kantoi ja suuntasimme takaisin lähtöpaikkaa kohden. Puskan takaa paljastui myös tuomari, joka tuli onnittelemaan, kun Charmilla sorkan näki. Annoin hänelle neljä palikkaa ja sitten jäimme miettimään, mikä palikoista oli maastoon jäänyt. Päädyimme siihen, että se oli toisen ylityksen jälkeen, melko lähellä tietä. Suuntasimme sinne, Charmi edelleen reitin tiesi ja suoraan makuulle tulimme. Tuomari osoitti minulle palikan, enkä edelleenkään sitä huomannut. Sitten huomasin, miksi en palikkaa ollut huomannut. Tuomari oli lisännyt makuulla verta palikan päälle, joten se reuna oli punainen, ruskan värjäämien lehtien joukossa puna-viher-värisokealle sen näkeminen oli todella hankalaa.
Palasimme tielle ja tuomari jäi kirjoittamaan kertomusta. Minä suuntasin Charmin kanssa autolle, missä se sai ruokansa sekä kippoon vettä. Siitä suuntasimme hakemaan tuomaria, jolloin tajusin, että sehän oli sama tie, minkä yli jälki kaksi kertaa kulki. Olimme siis tullessamme ylittäneet autolla jäljen kahteen kertaan, mutta eipä sekään jäljestämistä haitannut. Nyt viimeistään tiedän, että jos (toivottavasti) vielä vahi-jäljelle pääsemme, voi se kulkea ihan missä vaan. Tuomari kyytiin ja ajelimme hänen asunnolleen. Pihassa kertomukseen allekirjoitukset, sain oman kappaleeni, kiitin jäljen teosta ja suuntasimme kotia kohden. Heti lähdön jälkeen täytyi kuitenkin pysähtyä ja soitella Hannalle ilouutiset. Melkoinen jäljestäjä Charmista on kasvamassa, jälkivalio viidellä kokeella, piirinmestaruus pronssi ja nyt vahi-koe.
LUOTA KOIRAAN! 13.6.2022
Viimein koitti se päivä, kun sai lähteä uuden lajin pariin, kyseessä oli VAHI (vahingoittuneen hirvieläimen jäljestämiskoe). Sen tarkoituksena on selvittää koiran ja ohjaajan kyky seurata vahingoittuneen riistaeläimen jälkiä. Itselleni isoimpana oppina kokeesta "LUOTA KOIRAAN"! Kokeessa on paljon yhteneväisyyttä mejän kanssa, mutta kokonaisuudessaan se on paljon vaativampi. Tärkeimmät erot mejään on lähtö, mejässä koirakolle osoitetaan alkumakuu ja siitä on 10 metrin krepitetty matka. Vahissa jäljellä ei ole yhtään merkkiä. Vahissa on tielle merkitty 100 metrin matka, miltä väliltä on koiran kanssa etsittävä lähtö, ei ole mitään alkumakuuta, sientä on vaan lähdetty viemään maastoon. Makuilla maata ei ole rikottu, eikä sientä siinä pomputella, tehdään 1mx1m alue, joka tampataan. Vahi-jälki on mejää pidempi, vähintään 1,5km, mejässä se on 1,2km. Tuomari seuraa koirakon työskentelyä vain ensimmäiselle makuulle, mejässä matkassa kulkee tuomari ja opas. Vahissa on yksi katkokulma mejää enemmän, kulmat ovat samanlaiset muodoltaan. Jäljeltä tulee palauttaa makuille jätetyistä palikoista vähintään kaksi, yhteensä niitä on viisi, yksi jokaisella suoralla. Jäljen ikä 2-36 tuntia, mejässä (voi) yli 18 tuntia. Tuomari tekee jäljen yksin ja kertavedolla, joten ei ole mahdollisuutta "korjata" jälkeä ja etsiä niitä parempia maastonkohtia. Näin maastoon jää vain yhden ihmisen ja sienen mennyt ura. Normisti mejässä reitti kuljetaan kahden ihmisen voimin kaksi kertaa eli sinne tulee neljä ihmisen mennyttä uraa. Suunnistuksen aikana ne pahimmat paikat suunnistetaan uudelleen ja kierretään.
Tuomarin kanssa olimme sopineet, että saavun käskettyyn osoitteeseen lauantaina klo 12.00. Ennen maastoon lähtöä tarkistettiin rekisteri ja rokotukset, kerrottiin kokeen kulku sekä säännöt ja sitten olimmekin valmiit maastoon. Saavuimme lähtöpaikalle ja kieltämättä omakin syke alkoi nousemaan. Laitoin Myrrille valjaat ja minulle osoitettiin tieltä lähtöalue. Sitten vaan matkaan ja tuomari jäi tielle seisomaan. Päätin aloittaa etsimisen näytetyn alueen alusta ja sieltä suuntasimme metsään. Jatkoin Myrrin kanssa tien suuntaisesti, kunnes se otti ensimmäisen hajun. Sitä se lähti suuntaamaan pois päin tieltä ja hetken ehdin jo ajatella, että löytyipä jälki nopeasti. Kymmenen metrin jälkeen Myrri kääntyi takaisin, ei tämä ollutkaan se mitä etsittiin. Jatkoimme etsimistä ja jälleen Myrri haisteli aluetta tarkemmin. Kävimme kuitenkin merkityn alueen toisella laidalla ja palatessa se otti hajun samasta kohdasta. Siitä se määrätietoisesti aloitti jäljestyksen ja etenemisestä tiesin, että jälki kulkee tässä. Kun olimme edenneet maastoon 20 metriä, huusin tuomarille "olemme jäljellä", jolloin tuomari lähti peräämme. Tässäkään vaiheessa ei kerrota, olemmeko oikealla jäljellä, vaan maastoon vaan lähdetään. Jonkin matkaa olimme edenneet, kun näin edessäni makuun, millä oli kapula. Kylläpäs se oli iloinen näky, olimme löytäneet jäljen. Otin kapulan, katsoin tuomaria, joka toivotti onnea matkaan, nyt olimme omillamme.
Kun jatkoimme matkaa kaksin, huomasin huomattavan eron mejään. Vaikka siellä mennään edellä, tuomari ja opas tulevat takana, tiedät kuitenkin niistä, että jäljellä ollaan. Nyt minun täytyi täysin LUOTTAA KOIRAAN, parempaakaan keinoa selvittää jäljen kulku ei ollut. Alku oli ihan mukavaa kangasmaastoa, mitä jatkoimme eteenpäin. Havaitsin Myrristä meidän tulleen kulmalle, josta se lähti rengastamaan. Katsoin maastosta kiintopisteen, kiven, josta näkisin miten rengastusta tehdään. Edelleen oli omituinen olo, kun katkokulman kohdalla ei seisonutkaan opas, josta tietäisi suurin piirtein kulman kohdan. Ei mitään tietoa, minne jälki jatkuu ja pienen pyörimisen jälkeen suuntakin oli melko lailla kateissa. Jälleen mieleen kaksi sanaa "LUOTA KOIRAAN". Pienen pyörimisen jälkeen matka jatkui suoraan ja oletin meidän olevan jäljellä. Oletettavalla toisella osuudella jatkettiin, kunnes tulimme tien laitaan.
Tien reunassa oli tiheä puska, melkoinen oja ja tiekin näytti muulta kuin metsäautotieltä. Siinä kohdassa tein jäljen suurimman virheen, lause "LUOTA KOIRAAN" unohtui ja tietämättömänä aloin ohjaamaan koiraa. Vahissa ohjaaminen on sallittua, kokeen tarkoituksessa sanotaan "koiran ja ohjaajan kyky seurata..." Mejässä jälki ei kulje tien (liikennöidyn) yli ja jotenkin tajuntaani tuli ajatus, ettei jälki mene tästä, vaan sen on täytynyt kääntyä ennen ylitystä. Siinä Myrri oli tiellä ja olisi halunnut jatkaa sen toiselle puolelle ja minä (idiootti) kehoitin sen takaisin tulosuuntaan. Siitä lähdimme metsässä tien suuntaisesti ja Myrri teki kaikkensa löytääkseen jäljen. Jatkoimme pari sataa metriä, kunnes tulimme kääntöpaikkaan, se olikin päättyvä tie. Vieläkään en uskonut jäljen menneen yli, vaan kääntöpaikan tuntumassa laitoin Myrrin edelleen etsimään jälkeä. Kun jälkeä ei selvästi löytynyt, otin hetken tauon, aikaa oli jäljellä hyvin, joten päätin palata takaisin sinne, missä mielestäni olimme vielä jäljellä. Palasimme tietä pitkin ja kun tulimme kohtaan, mistä metsästä siihen ensimmäisen kerran tulimme, singahti Myrri toiselle puolella ja otti jälleen ohjat käsiinsä. Nyt oli jälleen aika toteuttaa lausetta "LUOTA KOIRAAN" ja seurata, vaikka mielessäni vielä epäilin olemmeko nyt jäljellä.
Jonkin matkaa kuljimme, kunnes edessäni näkyi todella huojentava näky, makuu minkä keskellä oli palikka. Myrri pelasti jäljen, vaikka parhaani olin tehnyt munatakseni koko homman. Makuulla Myrri sai isot kehut ja rapsutukset, nyt päätin, että tästä loppuun Myrri kertoisi reitin ja minä vain kuljen narun jatkeena "LUOTA KOIRAAN" oli mieleeni nyt iskostunut. Minulla oli hyväksyttävään suoritukseen tarvittavat kaksi palikkaa, vielä pitäisi sorkalle löytää. Siitä eteenpäin maasto muuttuikin totaalisesti. Kuljimme seuraavaksi vanhan hakkuuaukean reunaan, mistä ensi ajatukseni oli ettei siitä jälki voinut mennä. Myrri kuitenkin päättäväisesti jatkoi sinne ja kun kerran koiraan luotin, minä perässä. Kivien, kantojen, risujen keskellä sai todella keskittyä, että pääsi eteenpäin. Aukealla mentiin yli 100 metriä ja hetkeksi tultiin vähän parempaan metsään. Sieltä löysin makuulta seuraavan palikan, nyt niitä oli itselläni jo kolme, edelleen reitillä olimme.
Edessä maasto muuttui jälleen, nyt edettiin lätäköiden, purojen sekä suurien ojien joukossa. Ajoittain tiheä taimikko vaikeutti kulkemista. Kengät kastuivat useassa kohdassa ja pari kertaa Myrri joutui odottamaan, kun ketarat oikosena maastossa makasin. Jouduin keskittymään vain omaan kulkuuni, mielessäni edelleen lause "LUOTA KOIRAAN", Myrri eteni maastossa ilman suurempia ongelmia. Maastossa tuli jälleen kohta, missä vähän parempi näkyvyys ja sieltähän löysin neljännen palikan. Kulkiessani en kyllä pystynyt aiempaa kulmaa tunnistamaan. Vielä puuttui yksi palikka ja oletin, että edelleen yksi kulma ja suora olisi edessä, niitä en tosiaan varmuudella pystynyt jäljellä paikallistamaan. Seuraavaksi ylitimme aukean, missä paljon kivikkoa sekä heinikkoa. Jälleen sai tarkkaan katsella minne astuisi. Aukean jälkeen tulimme ryteikköön, mitä Myrri määrätietoisesti jatkoi eteenpäin. Hetken kuljettuamme katselin Myrrin käytöstä ja vähän se alkoi ilmaa haistelemaan. Vielä hetki kuljettiin, pieni kaarros, minkä se tekee yleensä ennen kaatoa ja sieltähän se sorkka löytyi. Menin kiittämään Myrriä ja kehuessani sitä, kuulin samalla tuomarin äänen edestä. Kerroin hänelle sorkan löytyneen ja suuntasimme kohti tuomaria.
Tuomari oli seurannut menoamme tutkapannan avulla, mikä minulle liivin takaosaan oli kiinnitetty. Kun kävelimme pellon reunaa takaisin autolle, hän kysyi, kuinka pitkän matkan olimme menneet. Veikkasin, että varmasti yli 2km ja hän kertoi, että nyt tutkassa oli 2,1km. Minun tekemäni lenkin takia, olimme kiertäneet noin 300-400 metriä pidemmän matkan, kuin mitä itse jälki oli. Autolla annoin Myrrille vettä ja kyllä se kelpasi, onneksi matkan varrella se pääsi useamman kerran kastautumaan. Tuomari näytti tutkan piirtämää, tehtyä ja nyt kuljettua jälkeä. Lenkkiäni lukuun ottamatta Myrri oli kulkenut koko matkan aivan jälkitarkasti. Tuomari oli vaikuttunut Myrrin suorituksesta ja hänen mielestään se olisi täysin valmis myös SRVA-tehtäviin. Ehkä riistayhdistykselle laitan viestiä vahin suorittamisesta. Tuomari kertoi suorituksen olleen hyväksytty, yksi palikka oli jäänyt itseltäni huomaamatta, todennäköisesti aivan senkin vierestä ollaan menty. Tuomari tekee tarvittavat paperityöt ja sitten tulos jossain vaiheessa ilmestyy myös koiranettiin. Kiitin tuomaria, vähän puhuimme mahdollisesta toisesta kokeesta tai ehkä jopa SRVA-tehtävästä, missä myös vahin voi suorittaa. Lähtiessäni kotia kohden, pysähdyin ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan ja soitin Hannalle tuloksen. Jäljeltä oli niin paljon kerrottavaa, että kerroin vain tuloksen ja kotona sitten kuvailin koko tapahtuman. Vahin tärkein oppi oli "LUOTA KOIRAAN" ja se oppi tulee kantamaan useammassakin tilanteessa :-)