Mejä

 

HARJOITTELUA ENSI KAUTEEN1.11.2019

Sain vielä syksylle pyynnön tulla kouluttamaan mejää. Toiveissa oli kaksipäiväinen koulutus, missä myöskin tekisimme toisillemme harjoitusjäljet. Sovimme viikonlopun ja lokakuun alussa lähdimme kouluttamaan. Ensimmäisenä päivänä kerroimme mejä-kokeen teoriassa, näytimme (Hannan kanssa) miten jälki maastoon jälkipareina tehdään, kerroimme oppaan ja ohjaajan tehtävät. Loppuun otimme vielä askelparit tekemällämme 50m matkalla. Opetusvaiheen jälkeen lähdimme tekemään harjoitusjäljet. Hanna otti puolet ja minä puolet porukasta ja suuntasimme maastoon. Siellä porukalla teimme kummatkin kolme jälkeä, samalla niiden tekemistä opettaen. Jäljet saatiin tehtyä, vielä viimeiset kertaukset ja kysymykset päivästä ja sitten suuntasimme kotiin.

Sunnuntaiaamuna kokoonnuimme ja alkuun kerroin koeviikonlopun tapahtumat. Mitä tapahtuu keskuspaikalla, puhuttelut, arvonta ja loppuun ammunta. Suoritimme myös laukauksensietotestin, 6mm starttarilla, kukaan koirista ei siihen isommin reagoinut. Sitten olikin aika siirtyä maastoon. Päätimme alkuun tehdä suorituksen Myrrillä ja muu porukka lähtisi sitä seuraamaan, Myrriä kun ei haittaa, vaikka perässä olisi enemmänkin häiriötä. Myrri jäljesti hienosti ja minä perässä kerroin, miten jäljestys etenee ja annoin myös vinkkejä harjoitteluun. Kohta Myrri olikin sorkalla ja sai siitä rapsutukset sekä namit. Tämän jälkeen lähdimme muiden koirakoiden kanssa suorittamaan, Hanna sai olla toisen porukan "tuomarina" ja minä toisella. Koirakot suorittivat ja jälleen annoimme ohjeita, miten meidän mielestä harjoittelu kannattaa tehdä. Kun kaikki koirakot olivat suorittaneet, lähdimme Myrrin jäljestämän jäljen vielä Taikan kanssa uudelleen. Taika jäljesti aivan innoissaan, sai vielä namit jokaisella makuulla, minä perässä keräilin merkit pois. Taikan suorituksen jälkeen vielä kokoonnuimme, kävimme koulutettuja asioita läpi ja vastasimme kysymyksiin. Paljon kiitoksia saimme, koulutus oli ilmeisen onnistunut. Me saimme Myrrille muiden tekemän jäljen ja sille hyvän treenin sekä lisäksi Taikalle myös jäljen, vaikka se Myrrin vanha olikin, ei näyttänyt Taikaa haittaavan.

Eilen tein harjoitusjäljen Lumolle. Jäljen pituus noin 500 metriä ja lähinnä tarkoitus treenata makuita. Tänään jäljestimme ja varmaan johtuen pienestä tauosta, into oli melkoinen. Liikkeelle lähdettiin aivan liian vauhdilla ja se vauhti johti heti jäljen sivuun. Siinä homma seis, pieni rauhotus, takaisin jäljelle ja uudestaan matkaan. Siitä jäljestys sujuikin mainiosta, aivan jälkitarkasti. Makuilla pysähdyttiin hyvin, siellä palkkaus, kehut ja omatoimisesti Lumo jatkoi jäljelle. Sorkalle tultiin suoraan ja sitä jäätiin haistelemaan. Hyvä treeni ja nyt vaan toivotaan, ettei lunta saada vielä aikoihin, niin ehditään tehdä vielä treeniä, myös Myrrille. Iltapäivän lenkillä otan Taikan valjaisiin ja menen saman jäljen sen kanssa.

 

MEJÄ-KAUDEN PÄÄTÖS 11.9.2019

Viimeinen päivitys oli tollereiden mejä-mestaruuskisoista. Sen jälkeen oli tiedossa vielä kaksi mahdollista mejä-koetta. Molempiin olin ajatellut ilmoittaa Lumon, jotta mahdollisesta erinomaisesta tuloksesta sekä pisteistä voisi olla apua vuoden 2020 mestaruuskisoihin. Päädyimme kuitenkin ilmoittamaan ensimmäiseen OSKK:n kokeeseen Myrrin, koska se oli jo kesän aikana suorittanut erinomaisesti ja yli odotusten, se saisi siis ainakin yhden VOI-luokan jäljen harjoituksen, jos ei muuta. Myrrille ei ehditty tehdä yhtään VOI-luokan jäljen harjoitusta, se lähti siis kokeeseen täysin ilman kokemusta katkokulmasta.

Lupauduin kokeessa tekemään korvaavat kaksi VOI-jälkeä, sekä myös opastamaan ja purkamaan ne. Sain kuitenkin apua jäljen purkuun, joten lopulta purin vain toisen jäljen. Jäljet tein yhdessä Jannen kanssa, joka toimii myös mejä-tuomarina. Tällä kertaa ei siis tarvinnut kokematonta opastaa, vaan lähinnä itse sain muutamia vinkkejä Jannelta matkan varrella. Nopeasti saimme lauantaina jäljet tehdyksi ja lähdin ajelemaan kohti kotia.

Sunnuntaina lähdimme matkaan kahdella autolla, jotta Myrrin suorituksen jälkeen Hanna voisi sen kanssa ajella takaisin kotiin, missä kolme muuta odottelivat. Myrri pääsi suorittamaan ensimmäiselle jäljelle ja minäkin lähdin mukaan, sillä sen jälkeen olisi ensimmäinen opastukseni. Katselin kun Myrri ja Hanna lähtivät jäljelle, itse ajelin kaadolle heitä odottamaan. Pitkästä aikaa oli jännitystä ilmassa, aika tuntui kuluvan tosi hitaasti. Puolisen tuntia lähdöstä oli kulunut, kun kuulin maastosta ääniä. Ajattelin ensin, että keskeytys oli tullut, kun näin nopeasti tultiin. Nähtyäni Hannan ja peukalon pystyssä, tiesin että toiveemme tuloksesta oli kenties toteutunut, 3-tuloskin kelpasi vallan mainiosti. Hanna tuli luokseni ja kertoi, ettei hukkaa ollut tullut, hämmästyin siis 1-tuloskin oli mahdollinen. Enpä ehtinyt asiaa sen pidempään miettiä, sillä otin tuomarin kyytiin ja suuntasin omalle opastukselleni. Ensimmäisen jäljen opastus sujui hyvin, sitä hyvin auttoi erinomaisesti jäljellä pysynyt koira. Toisella jäljellä koirakolle harmittava keskeytys, tänään sille koiralle ei jäljestys maistunut. Purin jäljen ja siirryin keskuspaikalle odottamaan.

Arvostelut luettiin jälleen AVO-luokasta aloittaen, hetken sain siis tulosta odotella. Sitten siirryttiin VOI-luokkaan. Kohta luettiin Myrrin jälki, kuuntelin kertomusta tarkasti. Loppuun tulos VOI1 ja 42 pistettä, olinpa riemuissani. Myrrin ensimmäinen VOI-luokan jälki, ilman treeniä ja heti 1-tulos. Tässä meillä on varmasti mejä-harrastukseen osaava jatkaja.

Kesän viimeinen koe oli varattu Lumolle. Koe oli myöskin Orivedellä, tällä kertaa Pirkan Nuuskujen järjestämänä. Samaan aikaan olisi ollut Satakunnan piirinmestaruuskoe, minne Lumon pisteillä olisimme päässeet osallistumaan. Kyseiseen kennelpiiriin kuuluu Kotilintujen kennel, joiden koirat edustavat suomea myös mejän SM-joukkueessa. Tulostasosta johtuen jätin mestaruuskokeen väliin ja lähdin mieluummin Pirkan kokeeseen tapaamaan tuttuja. Keskuspaikalla oli tuttuun tapaan rento fiilis ja lauantain alkupuhuttelujen jälkeen jaettiin jälkiparit. Itselleni sain kokemattomamman parin, jolla oli yksi koe takana. Aloitimme jälkien teon VOI-jäljestä, jota lähdin suunnistamaan.

Kolmannella osuudella pysähdyin hetkeksi ja katselin ympärilleni. Kas kummaa, olin jäljellä, minkä olin ensimmäisenä, kaikista koejäljistä, koskaan tehnyt. Muistin sen hetken, kun täysin tietämättömänä ja valmistautumattomana lähdin Lukkalan Peten (joka oli tämänkin kokeen koetoimitsija) kanssa tekemään jälkeä. Teimme kaksi VOI-jälkeä, vettä satoi, olin aivan märkä ja väsynyt, en ollut silloin tottunut kulkemaan maastossa niin pitkään. Kokemus oli "kauhea", mutta siitä huolimatta kipinä lajiin syttyi.

Hetken muistelun jälkeen jatkoimme jäljellä ja kohta olimmekin sen suunnistaneet. Jäljelle tehtiin vielä veretys ja siirryimme AVO-jäljen tekoon. AVO-jäljellä parini suunnisti ja lähdimme ensimmäistä osuutta. Puoli välissä ensimmäistä osuutta tulimme kumpareen päälle ja toisella puolella huomasimme, että joka kohdasta oli vähintään 2 metrin suora pudotus. Hetken mietintä ja totesin, että meidän on jälki purettava ja aloitettava se uudelleen eri kohdasta. Harmitti kyllä, mutta tässä tilanteessa se oli paras ratkaisu. Siirsimme alkumerkkiä näin 30 metriä, annoin parilleni uuden suunnan ja lähdimme liikkeelle. Nyt ohitimme kumpareen ja pääsimme hyvin jatkamaan. Lopulta saimme jäljen suunnistettua ja sen jälkeen veretettyä.

Sunnuntaina otin Lumon mukaani ja suuntasin keskuspaikalle. Siellä normaalit kuviot, arvonnassa sain meille päivän neljännen jäljen, opastuksni oli kolmantena. Hetken keskuspaikalla odottelin ja sitten siirryin maastoon odottelemaan opastustani. Opastamallani jäljellä koirakko (tolleri) suoritti kolmanteen osuuteen hienosti, mutta sitten tuoreet sorkan jäljet veivät mukanaan. Ennen viimeistä osuutta kolme hukkaa tuli täyteen ja loppu mentiin harjoitellen.

Otin Lumon autosta ja puin valjaat sen päälle, Lumo oli jälleen hyvin rauhallinen. Siirryimme oppaan ja tuomarin kanssa maastoon, Lumo otti metsästä hajuja. Pääsimme alkumakuulle ja sain luvan aloittaa. Näytin Lumolle alkumakuun ja yhdessä tutkimme sitä. Kannustin Lumon päivän tehtävään ja hienosti lähdimme jälkeä pitkin. Ensimmäinen makuu löydettiin, mutta ohitettiin melko nopeasti. Kohta olimmekin kulmalla, jonka kohta arvelin olevan katkokulma. Lumo yleensä rengastaa vasemman kautta, tällä kertaa yllättäen oikealle. Kenties sieltä tuli veren hajua, kun muutaman rengastuksen jälkeen se löysi sieltä jatkon. Toinen makuu merkattiin paremmin. Seuraavalla kulmalla Lumo teki täyden 90 asteen käännöksen kulman kohdalla. Kolmas makuu merkattiin myös ja käännöskin jälleen kulman kohdalla. Neljäs makuu mentiin vauhdilla yli, ei varsinaista merkkausta. Tiesin meidän kohta oleva kaadolla ja tarkkailin maastoa. Etenimme kumpareen päälle ja edessä näin melkoisen "viidakon". Mietin, että sinne emme voi edetä, olemmekohan ohittaneet sorkan. Näin oppaan melko kaukana takana, joten se vahvisti epäilystäni entisestään. Lumo suuntasi määrätietoisesti kumpareen sivusta alas, melko iso suora pudotus, itseltäni kesti hetki päästä alhaalle. Siellä se teki kierroksen ja löysi sorkalle, olinpa iloinen siitä näystä. Sorkka oli haastavassa paikassa kumpareen sivulla, mutta se varmaankin oli siinä paikassa se paras paikka. Palkitsin Lumon, tiesin että olimme saaneet hyvän 1-tuloksen. Seuraavaksi kävin purkamassa tekemäni jäljen ja suuntasin keskuspaikalle.

Keskuspaikalla söin ja saunoin sekä jäin odottelemaan tuloksia. Tulosten luku viimein aloitettiin, ensin AVO-luokka ja sitten VOI-luokka, missä 5 osallistujaa. Kolmas tulos luettiin ja tulos oli VOI1 ja 44 pistettä, siitä tiesin, että vähintään sen verran saataisiin. Sitten luettiin toiseksi viimeinen, eikä se vieläkään ollut meidän tulos, siitä tuli 45 pistettä. Viimeisenä meidän tulos, kuuntelin arvostelun, loppuun VOI1 ja 46 pistettä, olin hyvin tyytyväinen. Vielä tämän jälkeen oli erillinen mestaruuskoe, missä kilpailtiin Pohjois-Hämeen piirinmestaruudesta. Siellä voitto hienosti ensimmäiselle jälkiparilleni Pete Lukkalalle upeille pisteillä 49. Laitoin Hannalle viestin ja suuntasin kotiin, onnistunut mejä-kauden päätös. Kautta jatketaan vielä muutamilla harjoitusjäljillä, ensi vuonna katsotaan kuka aloittaa kauden ja missä.

 

TOLLERI-MESTARUUSKOE 4.8.2019

Viime viikonloppuna toteutui yksi koiraharrastustoiveistamme ja pääsin starttaamaan Lumon kanssa tollereiden mejä-mestaruus kokeeseen. Pelkkä osallistumisoikeus oli jo "voitto", joten senkin puolesta oli hienoa lähteä viikonloppuun vain osallistumaan. Pientä jännitystä viikonloppuun toi kuitenkin Myrrin osallistuminen AVO-luokkaan, ykkössuorituksella olisi mahdollisuus nousta VOITTAJA (VOI) luokkaan. Hanna oli alunperin suunnitellut näyttelyitä viikonlopulle, mutta päätti vaihtaa lajin mejään, kun toisenkin koepaikan saimme.

Mejän koeviikonlopun päivät ovat pitkiä ja mietimme parasta vaihtoehtoa koirien kannalta. Hanna soitteli vanhemmilleen ja onneksi saimme jälleen heiltä apuja. Näin pystyimme lauantaina suuntaamaan jälkien tekoon kahdestaan ja tyttöset jäivät kotosalle. Hannan isä vieraili päivän aikana meillä ja huolehti tyttösten ulkoilutukset. Kokeessa Myrri oli ilmoitettu AVO-luokkaan ja minä osallistuisin Lumon kanssa mejä-mestaruuskisaan. Siitä johtuen oletimme, että tekisimme jäljet jonkun muun jälkiparin kanssa. Iloinen yllätys oli, kun meidät keskuspaikalla ilmoitettiin kuitenkin jälkipariksi. Nopeasti pääsimme maastoon, ensimmäisenä tekisimme mestaruuskokeen VOI-jäljen. Maasto oli mukavakulkuista, maastomerkkejä löytyi hyvin, joten suunnistus oli helppoa. Myös verettäminen sujui rutiinilla ja parissa tunnissa jälki oli valmis. Sitten olikin aika suunnata tehtävälle AVO-jäljelle.

Hanna oli valmistautunut AVO-jäljen tekemiseen, koska oletimme olevamme eri jälkipareissa. Nyt olimme kuitenkin jälkipari, joten olisin voinut suunnistaa myös AVO-jäljen. Ilokseni Hanna halusi kuitenkin sen suunnistaa ja minä takana vain varmistelin. Hanna suunnitteli alkumakuun paikan ja siitä lähdimme maastoon. Kompassisuunnalla mentiin ja askelpareja laskettiin. Kun Hannan mielestä jälkeä oltiin 250 metriä menty, kävin tarkistamassa ja totesin näin juurikin olevan. Vielä viimeiset kymmenet metrit ja Hanna päätti kulman paikan. Yhtä hyvin kompassisuunnalla mentiin seuraavat suorat, lopussa vähän suuntaa muuttaen, jotta vältimme jäljen vieressä olevan taimikon. Suurin ongelma jäljen teossa taisi olla se, että minä muistan laittaa avomerkit, siitä kun oli hetki, kun viimeksi niitä laittelin. Toisella kierroksella Hanna käänsi merkkejä piilomerkeiksi, jättäen riittävästi tukimerkkejä, jotta seuraavan päivän opastus onnistuisi. Minä tulin perässä sienen kanssa, kahdella kulmalla verta lisäten. Myös AVO-jälkeen olimme tyytyväisiä ja sitten suuntasimmekin keskuspaikalle. Siellä ruokailu ja kohti kotia, missä tyttöset ottivat meidän vastaan kaikki varusteet useaan kertaan haistellen.

Sunnuntaina aikainen herätys ennen viittä, tyttöjen lenkitys, Myrri ja Lumo Hannan kyytiin Volvoon ja minä lähdin Pololla Hannan perään. Matkasimme kahdella autolla, jotta ei tarvita erityisjärjestelyjä kahden ryhmän välille. Keskuspaikalla nautimme aamupalan, kuuntelimme alkupuhuttelut, sitten oli arvonnan vuoro. Lauantaina AVO-jäljen teossa, palatessamme tietä pitkin autollemme, katselimme maastoa tien toisella puolella, minne tulisi jälki nro4. Totesimme sen olevan vähän haastavassa paikassa, kun siinä oli hakkuuaukeeta, joten toivoimme, ettei arvonta osu siihen. Hannalla oli opastus nro3, joten hän pääsisi purkamaan jälkensä vasta Myrrin suorituksen jälkeen, siinäkään mielessä nro4 ei ollut hyvä. Hanna kävi nostamassa jälkilapun ja siellähän komeili juurikin jälki nro4. Mestaruuskokeessa opastaisin jäljen nro 5, joten oma toiveeni oli, että saisin jäljen ennen sitä. Nostin lapun ja siellähän oli nro7 eli päivän viimeinen jälki. Opastukseni jälkeen en ehtisi purkaa, ennen omaa suoritustani, joten olisin mitä todennäköisemmin viimeinen metsästä palaava osallistuja. Tälläkään kertaa arpaonni ei ollut sitä, mitä toivoimme. Onni vähän kääntyi, kun Hannalle tultiin ilmoittamaan, että hänen jälkensä nro3 suoritettaisiinkin ensimmäisenä, koska osallistujalla oli kaksi koiraa ja aikataulut ryhmien välillä piti saada muutettua. Hanna ehtisi siis purkamaan jälkensä, ennen omaa suoritusta. Sen perusteella teimmekin laskelman ja totesimme, että minä saan jäädä keskuspaikalle odottamaan vuoroani, Myrri ja Lumo lähtisi Hannan mukaan AVO-jäljille.

Sain Hannalta keskuspaikalle viestin, opastus oli sujunut hyvin ja koirakko oli tehnyt hyvän suorituksen. Hetken kuluttua sain toisen viestin, Hanna oli myös purkanut jäljen. Sitten jäimmekin jännäämään Myrrin suoritusta. Kolme tuntia keskuspaikalla oli kulunut ja päätin lähteä maastoon. Odottelin edellisellä jäljellä, jotta saisin tuomarin kyytiini opastamaani jälkeä varten. Sinne sain Hannalta viestin, kohta olisi heidän suorituksensa vuoro, toivottelin onnea matkaan. Seuraavat minuutit kuluivat hitaasti, viestistä kului puoli tuntia ja kun tunti tuli täyteen aloin huolestua. Sitten puhelin soi, Myrri oli suorittanut hienosti, ensimmäisellä osuudella hakua ja Hanna oli kehoituksilla saanut Myrrin jatkamaan. Ei hukkaa, mutta paljonko pyöriminen ja kehoitukset vähentäisivät pisteitä, sitä joutuisimme vielä hetken jännäämään. Pidempään en sitä ehtinyt pohtia, sillä oli opastukseni vuoro. Opastus olikin tälle kertaa helppo, näin merkkini koko matkan ajan, niillä ei kyllä ollut paljon käyttöä, sen verran upeasti koirakko suoritti. Suorituksen jälkeen suuntasin heti keskuspaikalle, minne Hanna oli suorituksensa jälkeen myös saapunut. Pieni välipala ja sitten olikin aika suunnata jäljelle nro7.

Tuomari saapui paikalle ja lähdimme suorittamaan. Lumo tuntui olevan hyvässä vireessä, kiinnostunut jäljestä, mutta ei liian innostunut. Alkumakuu haisteltiin hyvin ja päivän tehtävä tuli selväksi, sitten liikkeelle. Lumo kulki jälkitarkasti ensimmäisen suoran ja siellä ollut makuu merkittiin hyvin. Lumosta näin, että olimme saapuneet kulmalle, missä oli katko. Tiesin jäljen jatkuvan oikealle, mikä oli huono uutinen, sillä Lumo rengastaa lähes aina vasemman kautta, niin tälläkin kertaa. Kulmasta yli, melko kauas ja sitten kaarto vasempaan. Rengastaen saavuimme veretyksen päähän, siinä Lumo hetken pohti ja uudelleen rengastus vasemman kautta, nyt vielä vähän kauempaa. Lumo teki koko ajan töitä ja arvostan todella paljon, että tuomari antoi sen suorittaa, vaikka välissä etäisyyttä oli niin paljon, etten edes tuomaria ja opasta nähnyt. Kohta kuitenkin lähestyimme jälleen heitä, nyt kuitenkin vähän toiselta puolen. Sieltä Lumo kiersi vähän eri reittiä, sai selvästi hajun ja löysi jälleen verijäljen. Se oli selkeä työvoitto, mutta etsimistä Lumo ei missään vaiheessa lopettanut, eikä kysellyt minulta neuvoja. Seuraavalla suoralla mentiin osittain ilmavainulla, joka pienessä tuulessa vei Lumoa ajoittain jäljen sivuun. Näin valitettavasti kävi toisen makuun kohdalla, joten se jäi merkitsemättä. Jäljellä tai sen tuntumassa pysyttiin kaikki suorat, kulmat merkittiin hyvin ja kaksi seuraavaa makuuta vähän vauhdista nuuhkaisten. Sorkka löytyi suoraan ja se kiinnosti. Kaadolla kiitin tuomaria ja opasta, olin todella tyytyväinen, olimme tehneet ykkössuorituksen mestaruuskokeessa. Saavuin tielle, kerroin Hannalle suorituksen, sen jälkeen Hanna suuntasikin Myrrin ja Lumon kanssa kohti kotia, missä Minku ja Taika odottelivat. Näin odotusaika siellä ei ollut niin pitkä. Minä lähdin purkamaan opastamaani jälkeä. Purku sujui hyvin ja sitten ajelin keskuspaikalle.

Keskuspaikalla oltiin lähes valmiita, itse kävin nopeasti suihkussa ja söin arvonnan aikana. Sitten alkoikin loppupuhuttelut ja niiden jälkeen heti tulosten julkaisu. AVO-luokasta aloitettiin ja pari tulosta luettiin ennen Myrriä. Kuuntelin kertomuksen, tiesin että pistevähennyksiä tuli, mutta kun loppuun kerrottiin AVO1 ja 42 pistettä, olin todella iloinen. Myrri teki luokkanousun VOITTAJA-luokkaan kolmella suorituksella AVO-luokasta, kyllä siitä uusi mejä-koira meille saadaan. Loppuun luettiin mestaruusluokan tulokset. Ylituomari kiitti osallistuneita ja sanoi metsässä olleen asiantuntevat osallistujat sekä koirat, minkä osoittaisi myös luokasta tulleet tulokset. Kovatasoisessa ryhmässä meidän tulos luettiin ensimmäisenä, makuut vähensivät pisteitä, minkä tiesinkin, lopulta VOI1 ja 44 pistettä. Iloisena kävin hakemassa myös Lumon tuloksen, yhtään ei haitannut sijoittuminen mestaruuskisan viimeiseksi (7), tässä yhteydessä ei voi kuin ISOSTI ONNITELLA muita mestaruuskisassa olleita, on meillä hienot koirat sekä loistava rotu tähän lajiin! Viimeisten palkitsimisten ja muistamisten jälkeen kävin kiittämässä toimikuntaa loistavasti järjestetystä viikonlopusta. Viikonloppu oli raskas, siitä huolimatta ajelin keskuspaikalta kotiin hymyssä suin.

 

TULOKSIA 3.7.2019

Keuruun mejä-kokeeseen ilmoitimme Minkun ja Myrrin, koska Lumolla oli jo neljä starttia tälle vuodelle. Kokeessa pääsimme tekemään korvaavat jäljet yhdessä, lisäksi tyttöset olivat samassa tuomariryhmässä, joten suunnitelmamme siitä, että Hanna ohjaisi molemmat ja minä opastaisin, toteutuisi. Matkan järjestelyt aiheuttivat viime hetkellä melkoisia ongelmia, sillä Hotelli Keurusselkä oli viikkoa aiemmin sulkenut ovensa ja meillä oli edelleen sinne varaus la-su, eikä sulkemisesta ilmoitettu millään tavalla. Netistä etsimään lähialueen hotelleja ja lopulta yksi lemmikkihuone onneksi löytyikin Vilppulasta.

Lauantaina saavuimme tutulle keskuspaikalle ja nautimme aamupalan. Alkupuhuttelu, karttojen jako, sienet ja veret mukaan ja olimmekin valmiit suunnistamaan ensimmäiselle jäljelle. Hannan kanssa jälkien teko on todella helppoa, kun molemmat tietää tehtävänsä. Nyt jäljet tehtäisiin normaalia rauhallisemmin, sillä Hannan viikolla loukkaama selkä edelleen melkoisesti vaivasi, särkylääkkeiden voimalla mentäisiin. Maasto oli onneksi melko helposti kuljettavaa. Uuden haasteen jäljelle toi kompassin sekoaminen, matkan aikana ihmettelin, kun mielestäni suunta kompassissa vaihtui, vaikka samalla kompassisuunnalla mentiin. Hetken asiaa tarkkailin, vertailin maastoon ja GPS:ään ja totesin kompassin näyttävän vähän mitä sattuu. Myöhemmin asiaa mietin, rikkoontuminen on täytynyt tapahtua siitä syystä, että jätin kompassin autoon kojelaudan päällä olevaan koteloon, mihin aurinko on päässyt paistamaan. Jokin ei kuumuutta kestänyt, vaan magneettisuus oli muuttunut. Jäljet tehtäisiin siis karttaan, askelpareihin ja GPS:ään tukeutuen. Niillä välineillä jälki saatiin kuitenkin piirrettyyn kohtaan. Seuraavaksi veretys, jälki oli noin kolmessa tunnissa valmis, kun yleensä teemme jäljen kahdessa tunnissa. Seuraavaksi kävimme tekemässä AVO-jäljen, suunnistus sujui hyvin ja verättäminen, jälki oli noin kahdessa tunnissa valmis. Mennessä poikkesimme keskuspaikalla nauttimassa välipalaa, kerroimme veretysajat ja suuntasimme maatilamajoitukseen.

Maatilamajoituksen alue oli todella hieno, alkuun pääsimme uittamaan tyttöset ja siitä suuntasimme luontopolulle. Sitten tyttöset grillin läheisyyteen puuhun kiinni ja me valmistelimme grillissä iltapalaa. Ne nautittiin huoneessa ja tottakai tyttöset saivat osansa. Sitten vielä iltalenkki, minkä jälkeen uni kyllä maistui. Sunnuntaina aikainen herätys ja kohti keskuspaikkaa. Siellä aamupala, puhuttelut ja loppuun jälkien arvonta. Myrri sai AVO-luokan jäljistä numeron neljä ja VOI-luokan jälkiä ei arvottukaan, vaan meille suoraan numero viisi. Meillä olisi siis minun opastama jälki kolme, Myrri lähtisi jäljelle neljä, Minku heti perään jäljelle viisi ja loppuun minulle opastus jäljelle kuusi.

Jäljellä kolme (AVO) koirakko suoritti todella hienosti ja minä oppaana sain lähinnä ihailla suoritusta. Myrri lähti jäljelle neljä ja Hannan saapuessa kuulin, että yksi hukka jäljellä oli tullut, aika ajoin jäljestäminen oli ollut todella hyvää, lisäksi sorkasta oltiin menty niukasti ohi ja kehoituksilla Hanna oli saanut Myrrin palaamaan. Jäimme siis jännityksellä odottamaan, voisiko tällä suorituksella saada tuloksen, mikä oli miettimämme tavoite Myrrille. Minku meni jäljellä lempinimensä "spinneri" mukaisesti, sielläkin yksi hukka ja myös ajan ylitys, joten sama kuin Myrrillä, jäisimme odottamaan mahdollista tulosta. Viimeisenä oli opastukseni, missä koirakko sai oikeastaan työvoiton, paljon jäljellä tehtiin hakua, ohjaajan kehoituksilla jatkettiin, yhtään hukkaa ei kuitenkaan tullut, joten mahdollisuus vielä ykköstulokseen oli olemassa. Kolmosjäljen olin purkanut sillä välin kun Hanna oli Minkun kanssa vitosjäljellä. Nyt kävin vielä purkamassa kutosjäljen ja sitten suuntasimmekin keskuspaikalle.

Keskuspaikalla saunottiin, syötiin ja jäätiin odottelemaan tulosten julkaisemista. Viimein päästiin tuloksiin, AVO-luokasta aloitettiin. Myrrin koeselostus luettiin, hukka ja sorkan ohittaminen verottivat palkintosijoja, tuloksena AVO3 ja 28 pistettä. Olimme tulokseen tyytyväisiä ja erityisen hienoa oli ajoittain jäljellä tehty täysin jälkitarkka työskentely. Seuraavaksi luettiin VOI-luokan tulokset, Minkulla palkintosijaa oli laskenut yksi hukka ja ajan ylitys, tuloksena myös kolmonen (VOI3) ja 25 pistettä. Kieltämättä aikaisempien tulosten perusteella Minkulle ykköstulosta tavoiteltiin, ehkä pidempi tauko kokeista aiheutti pientä epävarmuutta. Lopuksi jaettiin vielä "parhaan jäljentekijän" palkinto molempiin luokkiin. Tekemältämme AVO-jäljeltä saatiin eniten pisteitä, joten meille siitä lakritsipussit. Tämä olikin kolmas "parhaan jäljentekijän" palkinto tähän vuoteen, jokaisesta kokeesta missä se on jaettu, olen(mme) sen saanut. Arvostan palkintoa, vaikka suorittavalla koirakolla on tietenkin suuri merkitys tulokseen. Myös tekemältämme VOI-luokan jäljeltä saatiin 1-tulos.

Kotiin ajettiin vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Myrrin tulokseen olimme tyytyväisiä ja erityisesti sen suorittamiseen jäljellä. "Spinneri" ei ihan suorittanut tasonsa mukaisesti, varmaankin valeraskaus edelleen haittaa sekä vuoden vähäiset jäljestykset. Tänä vuonna mejä-startteja viime vuoteen verrattuna tarkoituksella vähennettiin, mutta toivotaan, että muutamaan kokeeseen vielä pääsemme. Koepaikkaa toivotaan erityisesti Myrrille. Lumolle on ainakin "varma" paikka tollereiden mejä-mestaruutta tavoittelemaan, se onkin jälleen yksi iso tavoite meidän koiraharrastuksissamme, kävi kokeessa sitten miten tahansa.

 

LUMO PALASI TASOLLEEN 17.6.2019

Lueskelin perjantai-aamuna facen mejäharrastajat palstaa ja näin siellä haun Asikkalan mejä-kokeeseen VOI-luokkaan. Karttapalvelusta tarkistus kauanko sinne ajaisi, vähän alle 3 tuntia, no sehän ei ole matka eikä mikään, joten ilmoa menemään. Kohta sainkin tiedon, että koepaikka olisi tarjolla ja kaveriksi saisin jälleen ensikertalaisen.

Lauantai-aamuna herätys puoli kuudelta, viimeiset tavarat sekä Lumo autoon ja kohti mejäkoetta. Keskuspaikalla nautimme aamupalan, jaettiin jälkiparit sekä jäljen tekemiseen tarvittava materiaali. Ennen maastoon menoa otimme vielä suunnat jäljelle ja sitten suuntasimme VOI-jäljen alkuun. Kerroin jälkiparille (Ilona) miten jälki suunnistetaan, minä menisin suunnistaen edellä ja Ilona tulisi perässä laittaen avomerkit. Maasto jäljellä oli todella helppokulkuista ja suunnistus olikin nopeasti tehtynä. Toisella kierroksella veretys, minkä alkumakuulla näytin Ilonalle. Siirtelin edellä merkit piilomerkeiksi ja Ilona seurasi perässä sienen kanssa. Veretys tehtiin ja siitä siirryimme AVO-jäljelle. Tie AVO-jäljen alkuun oli melkoisen haastava, välissä piti mennä tieltä raivaamaan isoimmat kepit ja risut pois. Pääsimme kuitenkin perille ja lähdimme suunnistamaan. Myös AVO-jälki oli avoimessa maastossa, joten suunnistuksessa ei ollut ongelmia. Seuraavalla kierroksella minä hoidin veretyksen ja Ilona siirteli merkit seuraavan päivän opastusta varten. Jälki saatiin valmiiksi ja siirryimme keskuspaikalle syömäään.

Keskuspaikalta suuntasin Asikkalaan Salonsaaren lomakylään, mistä oli huone varattuna. Illalla tein pari lenkkiä Lumon kanssa ja aikaisin kävimme nukkumaan. Lumo tuli viereeni nukkumaan, siihen oli kiva nukahtaa. Aamulla herätys ennen kuutta ja tavaroiden pakkaus. Sitten lenkki Lumon kanssa ja sille myös ruoka, itse söisin keskuspaikalla, koska lomakylässä ei aamupalaa ollut niin aikaisin tarjolla. Saavuin keskuspaikalle ja nautin aamupalan. Sen jälkeen normisti ohjeet oppaille, ylituomarin puhuttelu ja loppuun jälkien arvonta. Nostin itselleni VOI-luokan toisen jäljen, opastukseni olisikin päivän viimeisenä. Arvonnan jälkeen siirryimme ulos, missä suoritettiin ammunta, Lumo ei siihen ihmeemmin reagoinut. Koska jälkeni oli jo toisena, lähdin ensimmäisen suorittajan matkassa maastoon. Kyseinen suorittaja tulisi sopivasti minun jäljelleni oppaaksi, joten ei tarvinnut sen enempää suunnistella. Lähes tunnin sain odotella ennenkuin ensimmäinen suorittaja saapui maastosta. Odottelun aikana sain ilahduttavan viestin, Myrri jälleen ROP, nyt Jämsän kr-näyttelyssä. Hyvillä mielin siirryin Lumo kanssa meidän jäljelle.

Lumo odotteli toisen jäljen alussa todella rauhallisesti. Sorkka saatiin vietyä kaadolle ja oli aika suunnistaa jäljen alkuun. Matkalla sinne Lumon moodi muuttui ja nyt oltiinkin jo innolla menossa. Pääsimme alkumakuulle ja tuomari osoitti sen, sekä alkumatkan, millä vielä saisin Lumoa opastaa. Siirryimme alkumakuun kohdalle ja näytin Lumolle sitä, Lumo nuuhkaisi ja käänsi päänsä pois. Syy siihen oli selvä, alkumakuun veri oli houkutellut sen täyteen muurahaisia, joten tarkempi haistelu siinä kohdalla sai jäädä, mainitsin siitä myös tuomarille, ettei ihmettele miksi alkumakuuta ei sen tarkempaa tutkittu. Ohjasin sekä kehoitin Lumoa alkukrepityksen ajan ja sitten olikin aika päästää se kuuden metrin päähän työskentelemään. Jälkitarkasti ja sopivaa vauhtia lähdettiin liikkeelle, paljon ei tarvinnut vauhtia hidastaa. Ensimmäisen makuun Lumo merkkasi todella hyvin ja jatkoimme kulmalle. Siellä oletin, että olemme katkolla, kun Lumo lähti rengastamaan. Jälki jatkui oikealle ja kun Lumo lähes aina tekee rengastuksen vasemman kautta, niin saimme jonkin verran kiertää, ennenkuin jatkolle tulimme. Se kuitenkin löytyi ja Lumo jatkoi verijälkeä pitkin. Vähän matkan päässä, muutaman metrin päästä lähti lentoon kanalintu, Lumo seurasi sen lähdön. Itse katselin jälkeä eteenpäin ja näin siellä liikettä. Heti Lumo seis ja tuomarille ilmoitus, siellä todennäköisesti liikkui linnun poikasia. Tuomari tuli eteen, tarkkaili hetken ja antoi meille luvan jatkaa lyhyellä hihnalla. Jatkoin ja heti sen jälkeen yksi poikasista meni jäljen poikki parin metrin päästä Lumosta. Lumo olisi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta, mutta en tietenkään sitä sinne päästänyt. Jatkoimme vielä lyhyellä hihnalla noin 10 metriä ja tuomari antoi luvan pariin kehoitukseen ja sitten jatkaisimme. Näytin Lumolle verijäljen, kehoitin pari kertaa ja päästin hihnan pitkäksi. Eipä poikueen kohtaaminen sen enempää Lumoa häirinnyt, vaan hienosti jatkettiin jälkiuralla. Tultiin toisen makuun kohdalle, minkä Lumo myös merkkasi hyvin. Toinen kulma mentiin todella tarkasti. Kolmas suora myös jälkitarkasti, suoralla en kuitenkaan makuuta havainnut. Jälleen kulma hyvin ja viimeiselle suoralle. Siellä näin makuun, mikä myös merkittiin, vähän nopeammin kuin edelliset. Jatkoimme matkaa, hetken kuluttua Lumo pysähtyi, olimme tulleet sorkalle. Sitä Lumo haisteli ja kohta tuomari antoi luvan mennä palkitsemaan Lumon. Annoin Lumolle isot rapsutukset ja kehut, sitten kiittämään tuomaria sekä jäljen tekijää. Jälki kulki vaihtelevassa maastossa, sitä oli kiva kulkea. Tuomari kysyi, paljonko arvelen aikaa kuluneen matkalla. Arvaukseni oli 28 minuuttia, tuomari kertoi 26 minuuttia, turhia kierroksia jäljellä ei tehty, joten aika ei sinänsä ollut ihme. Kuitenkin vauhti oli myös tuomarin mielestä oikein sopiva. Iloisin mielin suuntasin jäljeltä keskuspaikalle, tulos olisi varmasti VOI1 ja mitä todennäköisemmin hyvillä pisteillä. Laitoin tiedon myös Hannalle, joka oli jo matkalla keskuspaikalle, hän oli päättänyt tulla hakemaan Lumon, kun suoritus oli heti näin aamusta. Eipä tarvinnut Lumon sitten jäädä iltapäivän kuumuuteen autoon odottelemaan opastustani ja purkua. Kohta Hanna saapui keskuspaikalle ja uitimme koko lauman järvessä. Siitä Hanna jatkoi kotia kohden ja minä siirryin opastustani edeltävän jäljen kaadon kohdille.

Edelliseltä jäljeltä mukaan tuomari, sorkka ja veri sekä suuntasimme opastamalleni jäljelle. Kävin viemässä sorkan ja palasin jäljen alkuun. Ohjasin tuomarin ja koirakon alkumakuulle, osoitin sen tuomarille sekä kerroin alkumatkan, mikä päättyi 10 metrin päässä olevaan porttiin. Koirakko lähti liikkeelle verijälkeä pitkin ja minä seurasin viimeisenä. Ensimmäinen ja toinen suora mentiin hyvin sekä makuut merkittiin. Toisella oleva katkokulma selvitettiin todella pitkällä rengastuksella, mutta koirakko sieltä onneksi palasi suoraan kohtaan missä sieni takaisin maahan laskettiin. Vähän hakua tehtiin ja kolmannella kulmalla mentiin vähän pitkäksi tekemääni pistoa pitkin, kun kävin edessä olevan maastotien tarkistamassa. Onneksi olin tämän tuomarille kertonut, joten hän pystyi sen arvostelussa huomioimaan. Viimeinen suora tultiin hyvin ja kaato löydettiin. Itse lähdin heti purkamaan jäljen vastakkaiseen suuntaan ja olipas se tällä kertaa helppoa, kun maasto oli niin avointa ja olin merkinnyt jäljen runsain merkein. Purkamisen jälkeen keskuspaikalle ja ensimmäisenä saunaan. Siitä ruokailuun ja sitten alkoikin tulosten luvun odottelu.

Tulosten luku aloitettiin, kokeen tulokset luettiin numerojärjestyksessä, ei paremmuusjärjestyksessä. Jälkiparini Ilona sai AVO-luokasta upeasti täydet 50 pistettä. Tekemältämme jäljeltä AVO1 tulos, siihen voi aina olla tyytyväinen. Meidän suoritus luettiin ja hienosti Lumo oli jäljellä edennyt. Yksi makuu oli ohitettu ja varsinaisen arvostelun jälkeen tuomari kertoi sen olleen ainoa pisteitä vähentävä tapahtuma. Tuloksena loistava 48 pistettä, todella tyytyväisenä kävin arvostelun sekä pokaalin hakemassa. Tekemältämme VOI-jäljeltä palkittiin koirakko yhdistyksen kiertopalkinnolla. Kun kaikki koirakot olivat arvostelunsa saaneet, oli aika jakaa molempiin luokkiin ylituomarin valitsema "kannustuspalkinto" erityisesti mieleen jääneestä suorituksesta tai tapahtumasta. AVO-luokassa sen sai jälkiparini Ilona. Sitten kerrottiin VOI-luokan perustelut palkitsemiselle, tämän koirakon yhteistyö oli ollut erinomaista, ohjaaja oli luottanut koiraansa ja antanut sen tehdä suorituksensa rauhassa. Sitten nimeni mainittiin ja tälle palkinnolle annan ison arvon. Palkitsemiset edelleen jatkuivat, AVO-luokkaan jaettiin "parhaan jäljentekijän" palkinto ja sama myös VOI-luokkaan. VOI-luokassa oli kaksi 48 pisteen suoritusta, kun palkintoja oli vain yksi, toimikunnan perusteluna oli vieraskoreus, joten sain käydä myös tämän palkinnon hakemassa. Palkintona "DON OPAS" -punaviini, samanlaisen olin jo aiemmin saanut Oriveden kokeesta. Onneksi lähdin kokeeseen, tunnelma kokeessa oli miellyttävä ja jälleen saatiin uusia mejä-tuttavuuksia, ensikertalaista sain opastaa ja kaiken kruunasi loistava tulos sekä bonus-palkinnot.

Lumon arvostelu:
"Hyvin ohjattu ja merkattu lähtö. Lumo jäljestää rauhallisesti ja tarkasti jälkiuralla kaikki suorat. Vain pari aivan pientä polveilua, joista yksi vie makuun ohi. Muut makuut Lumo merkkaa hyvin. Katko selviää varmasti parilla rengastuksella. 2. osuuden alussa osutaan lintupoikueeseen, josta ohjatusti ohi ja työ jatkuu heti. Muut kulmat tarkasti. Kaadolle suoraan, sitä jää tutkimaan. Loistavaa työtä riistavassa maastossa"

 

JOSKUS NÄINKIN 9.6.2019

Viikosta piti tulla hyvin mejä-painoitteinen, oma koe ja vielä viikonlopulle startti. Kaikki muuttui ti-ke välisenä yönä, jolloin heräsin koviin vatsakipuihin. Yö vietettiinkin wc:ssä ja edes vesi ei pysynyt sisällä. Tilanne jatkui seuraavan päivän ja tiesin, ettei minusta ole kokeen järjestämiseen. Siinä vaiheessa ilmoitukset osallistujille sekä tuomarille kokeen peruuntumisesta. Iltapäivällä olotila edelleen huononi, joten Hanna kuskasi minut terveyskeskukseen, siellä tutkimukset ja labrat. Lääkäri tutkimuksen jälkeen passitti minut tiputukseen, missä kahden tunnin aikana sain puolitoista litraa nestettä suoneen. Sitten takaisin kotiin ja toivomaan olotilan parantumista, mikä onneksi illan aikana alkoikin. Illalla iski myös harmitus, kokeessa Myrrin piti startata toisen kerran, se jäi nyt odottamaan seuraavaa koetta. Oli keskiviikkoilta ja VOI-luokan paikka olisi jo viikonlopulle, miten sen kokeen kävisi. Päätin odottaa olotilan paranemista ja vasta perjantaina peruisin sen, mikäli en sinne pystyisi lähtemään. Perjantaina totesin olevani riittävän hyvässä kunnossa, että kokeeseen päätin lähteä.

Lauantaina siis suuntasin Sastamalan mejä-kokeeseen, mikä ilahduttavasti oli vain 25 minuutin ajomatkan päässä. Saavuin keskuspaikalle, siellä nautittiin aamupala, annettiin ohjeet jälkien tekemiseen sekä jaettiin parit. Parikseni sain ensikertalaisen Maijan, joka oli jo tuttu samasta seurasta sekä aiemmista pitämistäni mejä-koulutuksista, kiva oli päästä käytännössä näyttämään koeviikonlopun tapahtumat. Keskuspaikalla otimme vielä suunnat molempien jäljille, matkaan veri ja sieni, sitten kohti VOI-jälkeä. Jäljen alussa kerroin molempien tehtävät suunnistuksen aikana ja sitten liikkeelle. Minä suunnistin ja Maija takana laittoi avomerkit. Välissä pysähdyttiin ja kerroin, miten itse jäljellä suunnistan. Suunnistus saatiin tehtyä ja sitten olikin aika mennä verettämään. Alkumakuulla näytin Maijalle miten makuu veretetään ja sitten liikkeelle. Minä muutin avomerkit piilomerkeiksi ja Maija seurasi sienen kanssa perässä. Veretys saatiin valmiiksi ja siirryimme AVO-jäljelle.

Vaikka Maija olikin ensimmmäisessä kokeessa, halusi hän suorittaa suunnistuksen, hienoa aloitteellisuutta. Kokeneena jäljentekijänä koen vastaavani molemmista jäljistä, joten kerroin varmistavani suunnistuksen perässä GPS:n avulla. Suunnistus sujui Maijalta erinomaisesti, vain askelparit eli pituuden laskeminen siinä välissä meinasi unohtua. Varmistin kuitenkin maastoon verraten sekä GPS:n avulla, että olemme tulleet riittävän pitkälle. Jälki suunnistettiin ja heti perään verettämään. Ensikertalainenkin joutuu opastamaan jälkensä ja siinä olikin miettiminen, miten merkit laitetaan, jotta jäljellä ei eksytä. Kehotin laittamaan riittävästi "tukimerkkejä" joilla varmasti jäljellä pysyy. Onneksi tuomarit ymmärtävät ensikertalaisia ja hyväksyvät enemmän merkkejä näkyvillä. Molemmat jäljet saatiin valmiiksi ja samoihin aikoihin olin saanut iloisen viestin Hämeenlinnasta, missä Myrri jälleen ROP, Lumo PN2 ja vielä Minku PN4, Taika epävirallisesti PN5. Hyvillä mielin kotiin ja odottamaan sunnuntain tapahtumia.

Sunnuntaina Hanna lähti jo kuuden aikaan kohti Tuuria koiranäyttelyyn kolmen koiran kanssa, sillä minä suuntasin Lumon kanssa kokeeseen. Keskuspaikalla jälleen normit kuviot, arvonnassa sain neljännen jäljen ja perään opastaisin viidennen. Muutama tunti siinä odoteltiin, kunnes oli aika suunnata Lumon jäljelle. Näytin Lumolle alkumakuun, se haisteltiin rauhassa, ohjaten ja kehottaen kymmenen metrin ohjausmatka ja sitten narun päähän. Heti ohjausmatkan jälkeen Lumo harhautui jäljen sivuun, mitä ihmettelin. Jäljelle kuitenkin palattiin ja matka jatkui melko tavalla jäljen molemmin puolin, mikä ei ole Lumolle tyypillistä. Makuu mentiin vauhdilla yli, ei edes nuuhkaisua kohdalla, ihmetykseni vaan lisääntyi. Kohta saavuttiin kallioille, mikä varmaan oli haasteellinen vuorokauden ukkoskuurojen ja nyt päivällä lisääntyneen tuulen ansiosta. Siellä Lumo teki rengastusta ja mielessäni mietin olisiko tässä voinut olla jo katkokulma, matkaa oltiin tehty kyllä melko vähän. Kohta oltiin niin kaukana, että kuulin tuomarin huudon "tulkaa tänne" ensimmäinen hukka. Palattiin jäljelle, otettiin uusi lähtö, matka jatkui ja Lumo teki mielestäni hyvää rauhallista suoritusta. Kun vähän vilkaisin taakseni, huomasin ettei tuomari ja opas olekaan meidän matkassa. Siinä vaiheessa päätin keskeyttää suorituksen ja huusin sen tuomarille. Lumo oli matkalla jo toiseen hukkaan, vaikka emme olleet ohittaneet edes ensimmäistä kulmaa. Alkumatkan aikana se oli mennyt jäljellä vain lyhyitä matkoja, pääosin haistellut jotain aivan muuta. Ei kuitenkaan määrätietoisesti lähtenyt yhteen suuntaan tai innolla jonkin hajun perään. En halunnut sille suoritusta, missä se ei ole jäljellä, vaan tekee jotain ihan muuta. Palatessamme lähtöpaikkaan, mietin syitä poikkeavalle suorituksille, mitään selvää syytä en keksinyt.

Hanna oli tullut Tuurin näyttelystä hakemaan Lumon, sieltä toinen pettymys, kaikki kolmet olivat olleet EH (Erittäin Hyvä) arvoisia, joka valitettavasti meille ei enää ole niin "hyvä". Vein Lumon Hannalle ja kerroin keskeytyksestä, Hannakin oli ihmeissään. Eipä auttanut, seuraavaksi piti jatkaa oman jäljen opastukseen. Opastus sujui hyvin, koirakkokin jäljesti ilman hukkaa, mutta valitettavasti makuiden ohitukset sekä jäljeltä poikkeamiset aiheuttivat hukattoman VOI2 tuloksen. Loppuun kävin purkamassa jäljen ja siirryin keskuspaikalle. Sentään jälkiparini Maija oli koiransa kanssa jäljestänyt erinomaisesti saaden tuloksen AVO1 42 pistettä, hieno aloitus mejä-uralle.

Odotettu mejä-viikko antoi siis "vähän" vähemmän kuin oli odotukset. Ehkä se on hyväkin välissä niin, sitten osaa taas arvostaa niitä mahdollisia VOI1 tuloksia. Nyt jäljestämiseen kokeiden osalta tulee ainakin kolmen viikon tauko, ehkä otam