Rally 2022-

CHARMILLE RTK1 14.12.2022

Charmin hieno rallyura sai jatkoa, vuoden viimeisestä kokeesta jälleen upeat pisteet 95 ja sitä kautta koulutustunnus RTK1. Alkuvuodesta Myrri kävi kisaamassa itselleen RTK3 tunnuksen, joten rallyssa(kin) erittäin onnistunut vuosi, kaksi koulutustunnusta. Loppuvuosi on Hannalla mennyt edelleen treeneissä, suorittaja on vaihtunut Charmin, Hertan ja Myrrin välillä.

 

 

CHARMI ALOITTI RALLY-URANSA 21.10.2022

Kisakentille suuntasi viimeisenä Charmi ja upeasti rally-uransakin aloitti. Ensimmäisestä kisasta hienot pisteet 96/100, sijoitus 2/11. Toisesta kisasta täydet 100/100 ja kisan voitto 1/14. Mahtavia suorituksia ja melko vähällä treenillä, sillä Charmi oli kesän minulle "varattuna", kun sen kanssa treenailtiin mejää sekä taippareita varten ja välissä osallistuttiin kokeisiin. Seuraavaksi Charmi tähtääkin ensimmäiseen koulutustunnukseen RTK1, vielä se vaatisi yhden yli 70 pisteen suorituksen.

 

MYRRILLE KOLMAS KOULARI 1.3.2022

Hanna on jatkanut rallytreeneissä tiistaisin Charmin, Hertan ja Myrrin kanssa. Viime viikonloppuna Hanna kävi toista kertaa tämän vuoden puolella kisoissa Myrrin kanssa VOI-luokassa. Minä olin aamupäivän Charmin kanssa NOME-koulutuksessa ja kun sieltä pääsin kotiin odotin jännityksellä miten kisoissa oli mennyt. Kohta sainkin soiton ja Myrri oli tehnyt kolmannen hyväksyttävän suorituksen VOIttajaluokasta erinomaisilla pisteillä 90 ja sitä kautta sai kolmannen koulutustunnuksen RTK3.

 

RTK1 JA VOITTAJATULOS 26.12.2011

Hanna kävi joulukuussa vielä parissa kisoissa. Niistä Hertta teki upeasti tulokset ja niiden johdosta sille kirjattiin koulutustunnus RTK1. Jälkimmäisessä kisassa Myrrikin sai voittajaluokasta hyväksytyn suorituksen, hienosti pisteillä 84. Näihin tuloksiin oli hyvä päättää vuosi 2021.

 

 

KISOISSA 19.11.2021

Lokakuun lopulla Hanna yllättäen kertoi ilmoittaneensa Hertan ja Myrrin rally-kisoihin. Ehkä osallistumiseni agi-kisoihin sai Hannankin jälleen kiinnostumaan kisoista. Kun vielä neljän hylätyn agi-radan jälkeenkin olin tyytyväinen tyttösten suoritukseen ja kerroin kuinka hauskaa meillä oli ollut, lähti Hannakin vain pitämään hauskaa ja katsomaan mihin se riittää. Ehkä kuitenkin tärkein syy osallistumiseen oli tyttösten taitotaso. Myrri oli pääosin oppinut VOI-luokan liikkeet ja Herttakin oli valmis aloittamaan rally-uransa.

Koska tyttöset kisasivat eri luokissa, joutui Hanna odottelemaan kisapaikalla pitkään. Siitä syystä jäin muun lauman kanssa kotiin. Harmittavasti en voinut kisastudiota pystyttää, sillä tuloksia, puhumattakaan videolähetyksestä, ei kisapaikalta saanut. Aikataulun perusteella tiesin suurin piirtein milloin voisin Hannalta tuloksia odottaa. Myrri aloitti suoritukset VOI-luokasta ja Hertan startti oli myöhemmin iltapäivällä ALO-luokassa. Viimein puhelimeni soi ja Hanna kertoi Myrrin suorituksen. Se oli suorittanut mallikkaasti ja innolla, muutamia virheitä radalla oli tullut ja tuloksesta jäätiin harmittavasti 5 pisteen päähän, kuitenkin hieno suoritus.

Sitten odottelinkin muutaman tunnin seuraavaa puhelua. Siinä puhelussa olikin vielä iloisempaa kerrottavaa, Hertta oli mennyt hienosta ja saanut yhteensä 88/100 pistettä. Upea rally-uran aloitus ja vielä tuloksen päälle olivat saaneet tuomarin palkinnon. Syystäkin Hanna suorituksista niin innostui, että nyt on ilmoitettu muutamat seuraavatkin rally-kisat.

 

 

TREENIT JATKUVAT 13.8.2021

Jo parin viikon ajan Hanna on käynyt tiistaisin Koirakoutsilla rally-treeneissä. Sinne Hanna on ottanut matkaan Hertan ja Myrrin. Molempien kanssa on edistytty hyvin. Charmille on tulossa pentukurssi ja sen jälkeen silläkin alkaa rally nuorten pentujen ryhmässä. Rally on edelleen Hannan laji, kun korona sallii ja treeneihin otetaan "ulkopuolisia", niin lähden taas katsomaan tyttösten suorittamista sekä kuvaamaan.

 

MYRRI ÄITYISLOMALLE 27.3.2021

Keskiviikkona lähdin Hannan ja Hertan mukaan katsomaan rallytreeniä. Hanna on käynyt treenaamassa rallya Hertan, Myrrin ja Minkun kanssa vaihdellen, tiistain vakiovuorolla. Sen lisäksi treenejä on ollut silloin tällöin Tiia Rajaniemen pitämänä. Myrri on jäänyt nyt treeneistä äitiyslomalle ja valmistautuu pentujen syntymiseen. Minkun treenit ovat sujuneet hyvin ja toivon mukaan sen kanssa päästäisiin kisaamaankin vielä tämän vuoden aikana.

Hertta oli tapansa mukaan aivan innoissaan treenipaikalla ja kouluttajaa piti päästä heti moikkaamaan. Alkuun tehtiin muutama helpompi liike, jotta työmoodi saatiin jälleen päälle. Sitten olikin aika tehdä ratatreeniä. Sivusta seuraamalla en oikein tiedä, kuinka hyvin liikkeet sujuivat, mutta paljon kehuja annettiin, erityisesti Hertalle. Oli kuulemma kehittynyt huomattavasti edellisistä treeneistä. Varmaankin hankalinta treenissä oli liikkeiden tekeminen hihnan kanssa, sitä kun tulee vaihdella kädestä käteen ja katsoa ettei se jää Hertan jalkoihin.

Treenin loppuun tehtiin vähän hakutreeniä damilla ja leikittiin narulelun kanssa. Tämä tukee hyvin Hertan taipumuskoeharjoittelua, hakuja eri paikoissa ja erilaisten ihmisten seurassa. Erityisen hienoa on nähdä Hertan innostus hakutreeneissä, damin perään lähdetään vauhdilla ja vauhdikkaasti se myös palautuu.

 

 

TREENEJÄ VAIHTELEVASTI 25.11.2020

Hanna on kesän ja syksyn ajan käynyt treeneissä Myrrin ja Hertan kanssa, muutaman kerran Minkukin on ollut matkassa. Minku ja Myrri treenaavat erityisesti VOIttajaluokan liikkeitä ja Hertta rallyn alkeita. Minkun alkuvuoden pentukuvioista johtuen se ei keväällä treeneihin osallistunut. Myrri on edistynyt hyvin ja kouluttajan mielestä se olisi jo valmis VOIttajaluokkaan. Hanna on kuitenkin päättänyt siirtää startin ensi vuoden puolelle. Minkun suorittaminen on ollut vaihtelevaa ja ainakaan alkuvuodesta se ei tule vielä kisaamaan.

Aiemmin tyttöset kävi ulkotreeneissä, nyt kun syksyn sateet tulivat ja muutenkin ilma viileni, ulkotreeneissä ei käydä. Varsinaista treeniryhmää kun ei löydetty, niin ilmoitettiin Hertta rallyn alkeiskurssille koirakoutsille. Ensimmäinen treeni oli eilen ja päätin myöskin lähteä mukaan. Treenissä tehtiin alkuun istumista ohjaajan vierellä, sen Hertta jo hyvin osaakin. Lisäksi treenattiin vähän seuraamista ja koiran kiertämistä, sen seistessä, istuessa ja maatessa. Hertta piti hyvin kontaktin Hannaan ja paljon saivat onnistuneita suorituksia. Ehkä se oli Herttulille hyväkin palata rallyn osalta alkeisiin, kertaus kun on opintojen äiti.

 

KORONA EI TREENEJÄ HÄIRITSE 15.5.2020

Rally-treenit ovat Hannalla jatkuneet koko talven ja alkuvuoden. Treeneissä on käyty useammassa paikassa ja mukana ovat olleet Minku, Myrri ja Hertta, vaihtelevissa kokoonpanoissa. Nyt keväällä vakiovuorot koronan myötä loppuivat, onneksi ihan läheltä Siurosta löytyi treenipaikka, missä yksityistunteja. Sen lisäksi Hanna on käynyt treeneissä myös Ikaalisissa yhdistyksen vuoroilla.

Nyt viimeisen treeni oli kuitenkin Nokialla, saman kouluttajan vetämänä, mikä yleensä Siurossa. Päätin lähteä sinne mukaan katselemaan sekä kuvaamaan. Matkassa olivat Myrri ja Hertta. Herttaa täytyykin totuttaa autossa matkustamiseen, sillä aika ajoin sillä on matkapahoinvointiä. Se matkustaa omassa häkissään pääsääntöisesti hiljaa, mutta muutama pieni oksennus on matkan päätteeksi tullut. Eiköhän se ajan kanssa hellitä ja perillä se onneksi on aina oma iloinen itsensä.

Ymmärrän että rallyssa on kyltit, missä on kerrottu mikä liike milloinkin suoritetaan. Sitten rataa edetään koiran kanssa ja tehdään kyseinen liike joko ennen, jälkeen tai sen kohdalla. Ilolla seuraan treeniä, erityisesti suorittavan koiran suhteen, miten hyvin se ottaa kontaktia ja reagoi ohjaajan jokaiseen liikkeeseen. Tekeehän se samaa myös agissa, mutta tarkkuus on ihan eri luokkaa rallyssa, pieni ohjaus väärään aikaan tai suuntaan voi pilata koko tehtävän, agissa sen usein ehtii vielä korjaamaan. Myrri kisaa jo voittajaluokassa ja sen näkee myös sen suorittamisesta. Pienet korjaukset kouluttajalta koskevat lähinnä Hannan liikkumista ja ajoittamista. Itse en näe suorituksessa mitään virhettä, ihastelen vain parivaljakon menoa. Hertta suorittaa rallyssa(kin) häntä heiluen. Se on edistynyt siinä vauhdilla ja yllättävän pitkään se jaksaa keskittyä yhden liikkeen harjoitteluun. Tunti kuluu seuratessa nopeasti, tyttösillä sekä Hannalla näyttää olevan hauskaa. Valitettavasti kovin näyttäviä otoksia lajista ei saa kuvattua, sillä meno tapahtuu pääosin kävelyvauhtia.

Blogipäivitysten välillä Myrri on saavuttanut lisäksi koulutustunnuksen RTK2, mikä Minkulla jo olikin.

 

 

UPEITA TULOKSIA 23.9.2019

Hanna on jatkanut rally-treenejä sekä kokeita Myrrin ja Minkun kanssa. Upeasti ovatkin jatkaneet, sillä tällä hetkellä Minkulla on kokeista jo RTK1- ja RTK2-koulutustunnukset ja Myrrillä RTK1 sekä yhtä vaille RTK2. Tarkemmat kertomukset koekäynneistä löytyy Hannan blogista.

 

ENSIMMÄINEN ULKOKISA 7.7.2019

Hanna oli ilmoittanut Myrrin ja Minkun ensimmäiseen ulkokisaan Lempäälään. Paljon ulkona ei harjoittelemaan ehditty, kertaalleen Hanna käväisi Myrrin kanssa meidän agi-kentällämme. Minku on valeraskaudesta johtuen ollut melkoisen apaattinen ja kyllähän se sitten suorituksessakin näkyi. Hanna ei saanut Minkua innostumaan millään ja joutui koko ajan innostamaan sitä. Tästä johtuen lopputuloksena 67 pistettä, millä ei valitettavasti tulosta saatu, 70 pistettä olisi tarvittu.

Myrri oli suorittanut hienosti ja innolla. Hannalle sattui radalle valitettava virhe, mitä hän ei huomannut, joten siitä -10 pistettä. Suoritukseen sattui vielä pari pientä virhettä, joista vähennettiin kaksi pistettä. Tuloksena siis ALOhyv ja 88 pistettä, Myrriltä jälleen erinomaista suorittamista.

Itse en koetta päässyt näkemään, sillä olin nopealla aikataululla ilmoittautunut Asikkalan mejä-kokeeseen, missä Lumo palasi tasolleen VOI1 ja 48 pistettä.

 

RALLY-KOKEISSA 14.6.2019

Hanna on jatkanut kevään rally-treeneissä ja sen verran hyvin myös Myrrin treenit ovat sujuneet, että aiemmin (25.5.) ilmoitettiin kokeisiin molemmat Minku ja Myrri. Minkulla oli ensimmäinen startti AVO-luokassa, missä mennäänkin jo ilman hihnaa. Eipä se menoa haitannut, kokeesta hieno AVO88 pistettä. Myrri starttasi ensimmäisen kerran ja upea aloitus olikin, ALO-luokassa 97 pistettä. Treenit jatkuvat ja seuraavat kokeet odottavat jo viikonloppuna.

 

MINKULLE ALO 89 HYV 18.3.2019

Rally-tokon treenit olivat sujuneet niin hyvin, että Hanna päätti viime viikonloppuna startata viralliseen kokeeseen Minkun kanssa. Minä lähdin mukaan tsemppaamaan ja videoimaan suorituksen. Paikalle päästyämme piti käydä ostamassa virallinen kisakirja, sekä ilmoittautua mittaukseen. Mittaus suoritettiin vähän ennen rataan tutustumista ja olipas se melko erikoinen mittaus. Minkua on näyttelyssä mitattu useaan kertaan, eikä se ikinä ole ollut ongelma. Nyt tuomari halusi ehdottomasti mitata koiran vapaana ja yritti tökkiä mittatikkua sen selän päälle, toisen väistellessä. Jotenkin siitä mitta lopulta saatiin otettua, joten koirakko oli valmis kokeeseen.

Kohta ohjaajat kutsuttiin alkupuhutteluun ja siitä rataan tutustumiseen, mikä kestää 15 minuuttia. Siinä ajassa Hanna ehti radan kiertämään useaan kertaan ja sai mietittyä, mitä liikkeitä vielä treenaisi ennen suoritusta. Tutustumisen jälkeen Hanna suoritti Minkun kanssa radan tehtävät ja hienosti ne sujuivat. Jonkin ajan kuluttua Hanna meni odottamaan radalle pääsyä ja minä siirryin radan viereen kuvaamaan. Hanna sai luvan lähteä ja rauhallisesti koirakko lähti liikkeelle. Ensimmäiset liikkeet täysin oikein, sitten tuli peruutus, yksi askel, kaksi askelta, kolme askelta tai niin sen piti mennä, mutta epähuomiossa Hanna otti kaksi kertaa kaksi akselta. Loppurata meni erinomaisesti, sammutin videon ja kiiruhdin Hannaa ja Minkua onnittelemaan. Sanoin myös askeleista, Hanna ei sitä suorituksen aikana ollut huomannut, videolta se oli helppo tarkistaa. Sitten jäimme jännäämään, mitkä pisteet mahdollisesti saisimme, maksimi oli vielä 90 pistettä, kun väärästä suorituksesta vähennettiin 10 pistettä. Viimein taulu päivitettiin ja tulos 89 pistettä, huikeaa!!! Yksi pistevähennys tuli hihnan kiristymisestä, sitä emme kyllä videoltakaan löytäneet, eikä se pistevähennys meidän juhlintaa haitannut. Se oli meidän lauman kahdeksas koiraharrastuslaji, mistä virallinen tulos. Tollerista on moneksi, kuten usein toteamme. Näin hienon suorituksen jälkeen Hanna alkoi välittömästi etsimään seuraavia kokeita, harmi kun kaikki viikonloput on jo muista lajeista täynnä.

 

KOKONAISTA RATAA 27.1.2019

Hanna on vuoden alusta käynyt Myrrin ja Minkun kanssa rallytoko treeneissä. Hyvin on treenit sujuneet ja viime viikolla lähdin heidän mukaansa seuraamaan treeniä. Ensimmäiseltä tunnilta puuttui yksi treenaaja ja saimmekin ujutettua molemmat treenaamaan sille. Tällä kertaa harjoitusvuorossa oli radan treenaaminen, kaikkiaan sain sieltä laskettua 13 tehtävää. Vielä sen jälkeenkin oli ylemmän luokan tehtäviä, niitä Myrri ei vielä suorittanut, Minku kylläkin kävi kokeilemassa. Alkuun tutustuttiin rataan kymmenen minuutin ajan ja ohjaajalta saatiin tarkempia ohjeita tehtävien suorittamiseen. Kuten agissa, tässäkin lajissa esteiden harjoittelu ennen suoritusta on todella tärkeää, jos tulet esteelle eikä suoritus olekaan mielessä, saattaa koira pysähdyttäessa istua, joka sitten viekin kyseisen tehtävän nollille.

Tutustumisen jälkeen päästiin itse suoritukseen, Hanna aloitti koiristamme Myrrillä. Kuvasin suorituksen ja video siitä löytyy kennelimme face-sivulta. Hienosti Myrri suoritti kaikki esteet, erityisesti ihastelin tehtävää, missä otetaan askel, tullaan kyltin kohdalle, missä koiran tulee seisoa. Sitten kaksi askelta ja nyt tulee istua, vielä kerran otetaan kolme askelta ja nyt mennäänkin maahan. Hyvin tämäkin Myrriltä onnistui. Tässä vaiheessa sitä palkataan runsaasti, jatkossa palkkausta tullaan vähentämään, kun suoritusvarmuus lisääntyy. Hanna meni saman radan vielä Minkunkin kanssa, sekin selviytyi tehtävistä. Lisäksi Minku suoritti muutaman ylemmän tason tehtävän, kuten peruuttamisen. Tunnin aikana rata tehtiin vielä toistamiseen, se mentiinkin sitten jo vähän vauhdikkaammin. Hienoa oli tyttösten tekemistä katsoa, molemmat pitävät kontaktin tiukasti Hannaan ja esteet opitaan nopeasti. Varmasti lähden jatkossakin treeniä seuraamaan.

 

UUSI LAJI 19.11.2018

Hanna aloitti tänään uuden lajin Myrrin kanssa, rallytokon. Kuten tokokin, rallytoko todennäköisesti tulee olemaan Hanna harrastuslaji. Jollekin harjoituskerralle lähden ehdottomasti mukaan, jotta itsekin saan käsityksen lajista, paljonhan se pohjautuu tokoon, kuten nimikin kertoo.